Hyvä Joulumieli -keräys tuo iloa lapsiperheiden joulupöytään

Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton perinteinen Hyvä Joulumieli –keräys alkaa 20.11. Tänä vuonna jaetaan peräti 22 000 lahjakorttia vähävaraisille lapsiperheille.

Pitkittynyt huono taloustilanne on tänä syksynä näkynyt Punaiselle Ristille tulleissa yhteydenotoissa. Lapsiperheiden taloudellisen ahdingon taustalla ovat useimmiten työttömyys, lomautukset, yksinhuoltajuus ja vanhempien pitkät sairauslomat.

Yhä useammin vähävaraisuuden taustalla ovat myös pätkä- ja silpputyöt.

– Suomalaisten lapsiperheiden toimeentulo näyttää edelleen eriytyvän. Osalla menee taloudellisesti erittäin hyvin, osa taas joutuu kamppailemaan tullakseen toimeen, sanoo Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnan suunnittelija Varpu Salmenrinne.

Tällä hetkellä peräti 117 000 lasta eli lähes 11 prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista asuu pienituloisissa kotitalouksissa. Perheen pienituloisuus asettaa lapset eriarvoiseen asemaan.

– Lasten ja nuorten vapaa-ajan vietto eriarvoistuu, kun kunnat leikkaavat säästösyistä liikunta- ja kulttuuripalveluista, kirjastoista ja nuorisotyöstä. Lapset ja nuoret, joilla ei ole mahdollisuuksia harrastuksiin, jäävät helpommin myös kaveripiirin ulkopuolelle, sanoo johtava asiantuntija Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Keräyksen turvin jaetaan 22 000 lahjakorttia

Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton perinteinen Hyvä Joulumieli –keräys järjestetään tänä vuonna 19. kertaa.

Keräys toteutetaan yhteistyössä Ylen aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Yle Radio Vegan kanssa. Keräyksen tavoite on 1 540 000 euroa. Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 22 000 lahjakorttia, joilla perhe voi ostaa ruokatarvikkeita. Punaisen Ristin osastot ja MLL:n yhdistykset valitsevat apua tarvitsevat perheet yhdessä seurakuntien, neuvoloiden ja sosiaalitoimen kanssa.

Arvoltaan 70 euron suuruiset lahjakortit käyvät kampanjaan osallistuvien kumppaneiden eli K-ruokakauppojen, Lidlin ja S-ryhmän toimipisteissä.

Keräys alkaa perjantaina 20.11.2015 ja jatkuu 24.12.2015 saakka. Avajaispäivänä Ylen aamu-tv lähettää ohjelman Helsingin päärautatieasemalta kello 7-9, ja tilaisuudessa esiintyy Waltteri Torikka . Yle kertoo Hyvä Joulumieli -keräyksestä lähetyksissään päivittäin 24.12. asti.

Lisätiedot :

Punaisen Ristin ystävätoiminnan suunnittelija Varpu Salmenrinne , p. 020 701 2166, varpu.salmenrinne@punainenristi.fi
Punaisen Ristin varainhankinnan koordinaattori Regina Laurén , p. 020 701 2199, regina.lauren@punainenristi.fi
Punaisen Ristin tiedottaja Inka Kovanen , p. 020 701 2223, inka.kovanen@punainenristi.fi
Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottaja Tiina Tuominen , p. 075 3245 580, tiina.tuominen@mll.fi

https://twitter.com/hyvajoulumieli
www.facebook.com/hyvajoulumieli
www.punainenristi.fi/hyva-joulumieli
www.mll.fi/hyva_joulumieli

Näin keräykseen voi osallistua:

· Keräystili: FI17 1596 3000 2020 20. Kirjoita viestikenttään HJM
· Keräyspuhelin: 0600-16555 (10,01 € / puhelu + pvm/mpm)
· Tekstiviestilahjoitus: Tekstiviesti HJM numeroon 16499 (10 € / tekstiviesti)

Keräyslupa:

Poliisihallituksen lupa nro POL-2014-6944/30.7.2014. Keräysaika 30.7.2014 - 31.12.2015 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Ålands landskapsregering, lupa nro ÅLR 2014/9086/3.12.2014.

Valokuva : Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään tänä vuonna 19. kerran. Kuvaaja: Hanna Linnakko / Suomen Punainen Risti

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa

Multimedia

Multimedia