Miljoona uutta irakilaista on vaarassa joutua humanitaarisen avun varaan

Pakolaisten määrän pelätään kasvavan miljoonalla lähiviikkoina Mosulin taisteluiden takia. Tällä hetkellä jo noin kymmenen miljoonaa irakilaista tarvitsee humanitaarista apua. Suomen Punaisella Ristillä työskentelee Lähi-idän neuvonantaja Beirutissa.

Mosulin alueen taistelut Irakissa ovat vaarassa ajaa jopa miljoona uutta ihmistä pakolaiseksi. Pakolaisuuden lisääntyminen lisää humanitaarisen avun tarvetta. Jo tällä hetkellä Irakissa arvellaan olevan 10 miljoonaa avun tarpeessa olevaa ihmistä. Heistä puolet on lapsia.

- Uusille, pakolaisia varten avattaville leireille tarvitaan telttoja, patjoja, huopia, keittiötarvikkeita sekä puhdasta vettä, kertoo Beirutissa työskentelevä Suomen Punaisen Ristin neuvonantaja Johanna Klinge.

Klinge arvioi, että Mosulista pakenee lähiviikkojen ja kuukausien aikana yli puoli miljoonaa ihmistä.

- Kaupungissa asuu arviolta 1,2 miljoonaa siviiliä. Punainen Risti arvioi, että 500 000 – 700 000 ihmistä joutuu pakenemaan Mosulin takaisinvaltauksen takia. Pakolaisten määrän kasvu näkyy alueella ja varmasti laajemminkin, Klinge sanoo.

Kesäkuun lopulla taistelut Fallujahissa aiheuttivat 80 000 siviilin pakenemisen. Fallujahin infrastruktuuri on laajalti tuhottu. Peruspalveluiden, kuten terveydenhoidon, koulujen ja elinkeinojen palauttaminen tulee kestämään kauan.

Irakissa on jo nykyisellään 3,2 miljoonaa maansisäistä pakolaista. Lisäksi Irakissa on 250 000 Syyriasta paennutta ihmistä.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) avustusvetoomus Irakissa on 125,6 miljoonan euron suuruinen. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton (IFRC) vetoomusten yhteissumma on 10,7 miljoonaa euroa.

Suomen Punainen Risti on maaliskuussa lähettänyt Irakiin avustustarvikkeita. Lähiviikkoina Suomesta lähtee avustustyöntekijä logistisiin tehtäviin Irakin avustusoperaatioon.

Punaisen Ristin avustustyötä voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon. Tee lahjoitus:

-          tilille FI06 2219 1800 0680 00

-          Lähetä tekstiviesti SPR10 numeroon 16499 (10 €)

-          Verkossa osoitteessa punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto

Lisätietoja:

Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg p. 020 701 2035
Punaisen Ristin Lähi-idän neuvonantaja Johanna Klinge (parhaillaan Suomessa) p. 040 715 3838
Tiedottaja Anna Kaipainen p. 020 701 2224

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa