Nälkäpäivä kutsuu auttamaan

Nälkäpäivä järjestetään 18.–20.9. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Aikaa ja vaivaa voi käyttää sen verran kuin itselle sopii.

Apua tarvitaan kipeästi nyt eri puolilla maailmaa. Länsi-Afrikassa kärsitään historian vakavimmasta Ebola-epidemiasta. Suomen Punainen Risti on mukana avustusoperaatiossa, jossa pyritään pysäyttämään viruksen leviäminen. Samaan aikaan Gazassa ja Syyriassa sadat tuhannet siviilit tarvitsevat apua taisteluiden jatkuessa. Punainen Risti ja Punainen Puolikuu antavat hätäapua; ruokaa, lääkkeitä ja väliaikaista suojaa katastrofien uhreille.

Nyt kaikki voivat ottaa osaa avustusoperaatioon. Nälkäpäivänä 18.–20.9. kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

Nälkäpäivään saavat osallistua kaikki halukkaat, aiempaa kokemusta ei tarvita! Osallistua voi monella tavalla, yksin tai yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Aikaa voi käyttää juuri sen verran aikaa kun itselle sopii. Tavoista voi valita sen, joka sopii parhaiten jokaisen omaan tilanteeseen.

Tempaise Nälkäpäivän hyväksi!

Luovuus ja hassuttelu ovat sallittua Nälkäpäivänä. Esimerkiksi työpaikalla tai kaveriporukalla voi vapaasti toteuttaa juuri sen hyväntekeväisyysidean, jota on joskus ujosti suunniteltu. Töissä tai harrastusporukassa voi järjestää pienet myyjäiset, joiden tuotto lahjoitetaan Nälkäpäivään. Työkaverin tai vaikka urheiluseuran valmentajan voi haastaa jollain tavalla ylittämään itsensä. Jos haaste onnistuu, lahjoittavat muut sovitun summan keräykseen.

Vinkkejä Nälkäpäivään:

  • Lähde rohkeasti lipaskerääjäksi!
  • Kokoa porukka ja lähde yhdessä ystävien kanssa keräämään. Ilmoittautua voi osoitteessa nalkapaiva.fi
  • Perusta nettilipas ja jaa lipasta sähköpostilla ja sosiaalisessa mediassa. Lippaan voi perustaa osoitteessa lahjoituslipas.fi/punainenristi
  • Leivo herkkuja kahvipöytään töissä, koulussa tai kotona ja pyydä maksamaan herkusta kahvilahintojen mukaan. Lahjoita keräämäsi rahat Nälkäpäivään.
  • Syö lounaaksi yhtenä päivänä esimerkiksi puuroa tai jätä viikonlopun herkkuostokset hyllylle. Lahjoita säästyneet lounasrahat keräykseen ja haasta muut myös mukaan.
  • Järjestä pihakirppis naapureiden tai ystävien kanssa ja lahjoita tuotot Nälkäpäivään.

Eri tapoja lahjoittaa:

  • Lipaskerääjän lippaaseen
  • Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 € / tekstiviesti)
  • Tilille: Nordea FI06 2219 1800 0680 00
  • Puhelimella: Soita 0600-122 20 (20,28 € + pvm)
  • Nettilippaan voi perustaa osoitteessa www.lahjoituslipas.fi/punainenristi

Lisätietoa:

Tiedottaja Anna Vuorinen, p. 020 701 2224

Varainhankinnan koordinaattori Tiina Kirves, p. 020 701 2216

Nalkapaiva.fi

Oheisten kuvien ottaja: Mikko Vähäniitty

Punaisen Ristin kuvia saa maksutta ladata rekisteröitymällä Punaisen Ristin kuva-arkistoon osoitteessa punaisenristinkuvat.fi/fotoweb

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa

Multimedia

Multimedia