Nälkäpäivänä kerätään apua ihmisten hädän lievittämiseksi

Report this content

Humanitaarisen avun tarve maailmassa on nyt suurempi kuin vuosikymmeniin. Punainen Risti haastaa kaikki osallistumaan Nälkäpäivään 17.–19. syyskuuta. Lahjoitusten turvin Punainen Risti auttaa siellä, missä hätä on suurin.

Aseelliset konfliktit, luonnonkatastrofit ja köyhyys aiheuttavat ennennäkemätöntä hätää. Humanitaarista apua tarvitsee YK:n mukaan lähes 80 miljoonaa ihmistä. Punaisen Ristin työntekijät ja vapaaehtoiset hoitavat apua tarvitsevia kenttäsairaaloissa ja klinikoilla Syyriasta Burundiin, Ukrainaan ja Nepaliin sekä tarjoavat ruoka-apua ja suojaa miljoonille ihmisille.

Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka avulla järjestö on aina valmiudessa auttamaan hädänalaisia eri puolilla maailmaa. Apua tarjotaan ensisijaisesti paikan päällä, mutta miljoonat ihmiset joutuvat pakenemaan kotoaan. Vain murto-osa heistä suuntaa Eurooppaan.

- Kodin jättäminen on ihmisille viimeinen vaihtoehto. Valtaosa pakenee kotimaansa sisällä tai etsii turvaa naapurimaasta, sanoo Punaisen Ristin katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan viime vuonna 86 prosenttia maailman pakolaisista oli kehittyvissä maissa. Syyriassa yli puolet väestöstä on paennut kodeistaan. Heistä lähes kahdeksan miljoonaa on paennut maan sisällä ja neljä miljoonaa rajojen ulkopuolelle, lähinnä pakolaisleireille naapurimaihin.

Vapaaehtoiset auttavat kun muut eivät pysty

Tänä vuonna Nälkäpäivänä korostetaan vapaaehtoisten toiminnan merkitystä. Punainen Risti ja Punainen Puolikuu toimii lähes kaikissa maailman maissa. Paikalliset vapaaehtoiset auttavat silloinkin, kun muut järjestöt eivät pysty toimimaan alueella.

Vapaaehtoiset auttavat jopa oman henkensä uhalla. Syyriassa jo 50 vapaaehtoista on kuollut avustustehtävissä.

- Tilanne pahenee koko ajan. Syyrian Punainen Puolikuu on suurin humanitaarisen avun tarjoaja Syyriassa ja ainoa järjestö, joka toimii maanlaajuisesti ja saa apua perille kaikkien osapuolien hallitsemille alueille, kertoo kansainvälisen Punaisen Ristin Syyrian operaatioiden johtaja Jyri Rantanen Damaskoksesta.

­

Viime vuonna suomalaiset lahjoittivat Nälkäpäivänä yhteensä 2 115 000 euroa. Varoilla on muun muassa tuettu Sierra Leoneen rakennettua ebola-klinikkaa sekä autettu Etelä-Sudanin ja Ukrainan konfliktin uhreja.

Suomalaisten tuen ansiosta Suomen Punaisella Ristillä on ollut tärkeä rooli Nepalin maanjäristysten uhrien auttamisessa. Nepaliin on lähetetty jo yli 50 avustustyöntekijää, avustus- ja lääkintätarvikkeita sekä varusteita Punaisen Ristin terveysasemille.

Varoilla on myös autettu paikallisia varautumaan katastrofeihin. Nepalissa tuhannet Punaisen Ristin vapaaehtoiset olivat valmiina pelastustöihin heti maanjäristyksen jälkeen.

Valmius auttaa uhattuna

Suomen Punainen Risti on eniten avustustyöntekijöitä konflikti- ja katastrofialueille lähettävä kansallinen Punainen Risti maailmassa sekä suurimpia nopeaan katastrofiapuun erikoistuneita toimijoita. Suomalaisten tuella järjestö on rakentanut valmiutta auttaa katastrofeissa paitsi maailmalla myös kotimaassa ja lähialueilla. Tämä valmius on nyt uhattuna hallituksen kaavailemien rajujen avustustyön leikkausten vuoksi.

- Punainen Risti ei pystyisi toimimaan ilman lahjoittajien tukea. Heidän roolinsa on nyt entistäkin tärkeämpi, jotta miljoonat hätää kärsivät ihmiset eivät jäisi ilman apua, sanoo Punaisen Ristin kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi.

Tule lipaskerääjäksi!

Lipaskerääminen on konkreettinen tapa auttaa ja kannanotto inhimillisemmän maailman puolesta. Lipaskerääjiksi ovat tervetulleita kaikki, aiempaa kokemusta ei tarvita. Kerätä voi puoli tuntia tai vaikka koko päivän, oman aikataulun mukaan. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.nälkäpäivä.fi  

Nälkäpäivään voi lahjoittaa:

  • Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 € / puhelu + pvm)
  • Lähettämällä tekstiviesti "SPR" numeroon 16499 (15 € / viesti)
  • Netissä osoitteessa nälkäpäivä.fi
  • MobilePay:lla, numeroon 040 135 88 00

Lisätietoa: Tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen, p. 020 701 2220

Punaisen Ristin kuvia saa ladata ilmaiseksi rekisteröitymällä Punaisen Ristin kuva-arkistoon osoitteessa www.punaisenristinkuvat.fi/fotoweb

Multimedia

Multimedia