Pakolaistilanne sai suomalaiset auttamaan – Nälkäpäivä-keräyksestä ennätystulos

Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys on tuottanut tänä vuonna jo yli 3,8 miljoonaa euroa. Tulos on paras kautta aikain. Varoilla autetaan konfliktien ja katastrofien uhreja maailmalla ja Suomessa.

Syyskuussa järjestetty Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisissa oloissa. Konfliktit ja näköalattomuus ovat ajaneet kodeistaan enemmän ihmisiä kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Se herätti ihmiset auttamaan, ja lokakuun loppuun asti jatkuva keräys on tuottanut tähän mennessä jo yli 3,8 miljoonaa euroa.

Myös Suomeen on saapunut ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Punainen Risti ylläpitää tällä hetkellä yhteensä 72:ta vastaanottoyksikköä, joissa on noin 13 000 paikkaa. Varsinaisen vastaanottotoiminnan kustannukset maksaa valtio.

– Ihmiset lähtivät poikkeuksellisen aktiivisesti sekä lipaskerääjiksi että lahjoittamaan ja myös ilmoittautuivat vapaaehtoiseksi. Se oli samalla kannanotto turvapaikanhakijoiden inhimillisen kohtelun puolesta, arvioi Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta .

Uutta tänä vuonna on ollut myös yritysten aktiivisuus.

– Yritykset ymmärsivät meneillään olevan yhteiskunnallisen tilanteen erityisyyden, ja ne myös lahjoittivat poikkeuksellisen suuria summia, kertoo Laurinsilta.

Vapaaehtoiset keskeisessä roolissa

Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Katastrofirahaston varoja ei ole korvamerkitty mihinkään, vaan niillä autetaan luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja eri puolilla maailmaa. Lahjoituksilla autetaan myös Suomessa.

Keräys järjestettiin 35:tä kertaa. Nälkäpäivä-keräyksen tulos on ylittänyt kolme miljoonaa euroa vain kaksi kertaa aiemmin. Edellisen kerran vuonna 1992 Balkanin sodan aikana ja sitä ennen vuonna 1984 Etiopian nälänhädän aikaan.

Viime viikkoina yli 8 000 vapaaehtoista on tukenut Suomeen saapuvia turvapaikanhakijoita järjestämällä heille kerhoja ja muuta toimintaa sekä auttamalla henkilökuntaa aloittamaan toimintaa vastaanottoyksiköissä.

– Lahjoitusten avulla ylläpidetään Punaisen Ristin auttamisvalmiutta ja vapaaehtoistoimintaa vastaanottoyksiköissä. Vapaaehtoiset ovat myös viranomaisten tukena kotiuttamassa turvapaikanhakijoita mahdollisimman nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan, muistuttaa Punaisen Ristin järjestöjohtaja Marita Salo .

Suomi valmiudessa auttamaan Filippiinejä

Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla tehdään myös kehitysyhteistyötä ja autetaan valtioita varautumaan luonnonkatastrofeihin. Suomen Punainen Risti on vuosien ajan tukenut esimerkiksi maailman katastrofiherkimpiin maihin kuuluvaa Filippiinejä.

Parhaillaan Pohjois-Filippiinejä moukaroi hitaasti liikkuva Koppu-hirmumyrsky, jonka rankkasateet ovat nostaneet laajoja tulvia maan pohjoisosiin. Myrskyn tieltä on evakuoitu yli 14 000 ihmistä, ja paikallisen Punaisen Ristin pelastusryhmät ovat pelastaneet jo yli sata ihmistä myrskyn jälkitilanteessa. Ruoka-apua ja muuta tukea jaetaan nyt myrskyn koettelemille alueille.

– Jos sateet jatkuvat pitkään, vaikutukset voivat olla katastrofaaliset. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että evakuointien ja etukäteisvarautumisen ansiosta uhrien määrä saattaa jäädä alhaiseksi. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin, sanoo Suomen Punaisen Ristin katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg .

Marraskuussa 2013 Filippiineille iskenyt, voimakkain koskaan mitattu Haiyan-hirmumyrsky repi tieltään yli miljoona kotia, jolloin yli 6 300 ihmistä kuoli ja yli 28 000 loukkaantui. Suomen Punainen Risti toimitti maahan nopeaa hätäapua sekä tukea jälleenrakennukseen ja on sen jälkeen laajentanut katastrofivalmiusohjelmaa uusille alueille.

Lahjoita Nälkäpäivään:

  • Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm)
  • Lähettämällä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 € / viesti)
  • Netissä osoitteessa www.nälkäpäivä.fi
  • MobilePay:lla, numeroon 040 135 88 00
  • Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI06 2219 1800 0680 00 viite: 5173  

Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2013/2937/11.10.2013. ÅLR 2014/9086/3.12.2014.

Lisätietoa:

Varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta , puh. 020 701 2196
Järjestöjohtaja Marita Salo , puh. 020 701 2012
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg , puh. 020 701 2035

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa