Punainen Risti avaa keräyskeskuksia Pakistan-keräykselle ympäri maata

Punaisen Ristin piiritoimistot avaavat keräyskeskuksia Pakistan-keräykselle maanantaina 23.8. ja tiistaina 24.8. Osassa piirejä keräyskeskukset ovat avoinna myös muina aikoina. Helsingissä Pakistan-keräys on ollut käynnissä koko viikon ja kerääminen on mahdollista myös viikonloppuna.

Alkuviikosta keräyskeskukset ovat avoinna Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Lahdessa, Maarianhaminassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Raumalla, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Kaikki halukkaat voivat auttaa Pakistanin tulvauhreja lähtemällä lipaskerääjäksi. Lipas haetaan keräyskeskuksesta, mukaan on otettava vain kuvallinen henkilöllisyystodistus.

Miljoonat ihmiset tarvitsevat apua Pakistanissa. Sadattuhannet kodit ovat tuhoutuneet, pulaa on puhtaasta vedestä ja ruuasta. Punainen Risti on lähettänyt alueelle avustustyöntekijöitä ja toimittaa avustustarvikkeita tulvien uhreille. Lisäapu Pakistaniin on mahdollista lahjoittajien ja vapaaehtoisten kerääjien avulla.

Suomen Punaisen Ristin Pakistan-keräys on tuottanut tähän mennessä 141 000 euroa. Lisäksi ulkoasiainministeri tukee Punaisen Ristin avustustyötä 900 000 eurolla.

Lisätietoja:
Varainhankintapäällikkö Tuula Colliander, puh.  040 575 3626
Tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen, puh. 040 838 8919

Aluekohtaista tietoa saa ottamalla yhteyttä alueen piiritoimistoon.

Keräyskeskukset:

HELSINKI: Kahvila Walkers Kampissa vanhan linja-autoaseman Forumin puoleisessa päädyssä,  avoinna 20.8. klo 17-20, 21.8. - 22.8. klo 15-18 ja 23.8. - 24.8. klo 8-20. p. 0400 428 919

JOENSUU: Kauppakatu 35, 23. - 24.8. klo 9 - 16, p. 0400 158 390

JYVÄSKYLÄ: Sammonkatu 4, 23. - 24.8. klo 8 - 18, p. 014 611 411

KOUVOLA: Kalevankatu 13, 23.- 24.8. klo 8 - 16, p. 05 7500 750

LAHTI: Vapaudenkatu 8 A, 23. - 24.8. klo 10 - 15, p. 040 708 7490

MAARIANHAMINA: Styrmansgatan 1, 23. - 24.8. klo 8 - 16, p. 018-528 503

MIKKELI: Otavankatu 20, 23. - 24.8. klo 8 - 16, p. 015 151 131 

OULU: Uusikatu 22, 23. - 24.8. klo 9 - 20, p. 08 561 8200 

PORI: Sepänpellontie 2 A, 23.- 24.8. klo 9 - 16, p. 02 633 1585, ja Porin osaston puoti Antinkatu 9, 23.- 24.8. klo 10 - 16, p. 044 295 2260  

RAUMA: osaston toimisto Valtakatu 10, ma 23.8., ti 24.8., to 26.8., pe 27.8. klo 10 - 14, ke 25.8. klo 15 - 18. Lisäksi Ala-Puoti, Karjalankatu 15 ja Ylä-Puoti, Valtakatu 10, 23.8. - 27.8. klo 11-17, la 28.8. klo 10 - 14, p. 02 822 8675 

ROVANIEMI: Lähteentie 14, 23. - 24.8. klo 8 - 16, p. 08 561 8200

SEINÄJOKI: Laturitie 2, Hyllykallio, 23. - 24.8. klo 8 - 18, p. 06 429 5800

TAMPERE: Tampereen osaston vapaaehtoistoiminnan keskus Tampuri, Mustanlahdenkatu 24, 33210 Tampere, avoinna 23. - 24.8. klo 10-16, p. 0207 01 2770

TURKU: Yliopistonkatu 24 A, 2. krs., 23. - 24.8. klo 8 - 16, p. 020 701 2400 ja Kaskisgatan 13 A, 23. - 24.8. klo 8.15 - 16. p. 020 701 2500

VAASA: Nedre torget 1 A, 5. våningen, 23.8. - 24.8. kl. 9 - 16, tel. 06 317 4549

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa