Punainen Risti ja Autokoululiitto aloittavat ensiapuopetuksen yhteistyöhankkeen autokouluissa

Yli 300 liikenneopettajaa on ilmoittautunut liikenneopettajien ensiapukoulutukseen. Kaikki henkilöautokorttia suorittavat henkilöt voivat jatkossa saada autokoulussa ensiapuopetusta ilman lisäkustannuksia.

Suomen Punainen Risti ja Suomen Autokoululiitto aloittavat yhteistyössä liikenneopettajien ensiapukoulutuksen. Liikenneopettajat voivat jatkossa halutessaan suorittaa kouluttajakoulutuksen. Koulutus antaa liikenneopettajalle lisävalmiuksia opettaa autokoulussa Autokoululiiton opetussuunnitelman mukaista ”Auttaminen liikenneonnettomuudessa” -oppituntia.

Oppitunti tarjoaa ajokorttikoulutusta suorittavalle henkilölle perusensiaputaidot. Oppitunti suoritetaan harjoitteluvaiheessa, joten se koskee sekä autokoulussa opiskelevia että kotiopetuksessa olevia henkilöitä.

Ensiapuopetuksen liittämistä osaksi ajotutkintoa on pyritty toteuttamaan monella eri tavalla, mutta nykyinen autokoulujen opetussuunnitelma ei anna riittäviä ensiaputaitoja.

- Ajokorttia suorittavat henkilöt ovat usein nuoria, joiden liikennekäyttäytymiseen ja asenteisiin voidaan vielä vaikuttaa. Ensiaputaitojen ja auttamisvalmiuden parantaminen tässä ryhmässä on kaikkien yhteinen etu, sanoo Autokoululiiton erityisasiantuntija Rami Lamminen .

Ensiapuopetusta on jatkossa tarjolla laajasti eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä yli 300 liikenneopettajaa on ilmoittautunut koulutukseen. Koska ensiapuopetus sisällytetään opetukseen, se ei lisää autokoulujen tai ajokorttia suorittavan kustannuksia.

Kutsu medialle:

Punainen Risti ja Autokoululiitto järjestävät allekirjoitustilaisuuden maanantaina 14.9. klo 9.45–11.30 Punaisen Ristin keskustoimistolla, Tehtaankatu 1 a, Helsinki.

Sopimuksen allekirjoittavat Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula ja Suomen Autokoululiiton toimitusjohtaja Ari Heinilä .

Tilaisuudessa esitellään yhteistyön tavoitteet ja koulutuksen toteuttaminen. Tilaisuuden lopuksi Kaivopuiston reunassa järjestetään lyhyt käytännön harjoitus ”Auttaminen liikenneonnettomuudessa”. Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Lisätietoa:

Punaisen Ristin ensiapukoulutussuunnittelija Päivi Piili, p. 040 548 3922
Autokoululiiton erityisasiantuntija Rami Lamminen, p. 040 7740 115

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa