Punainen Risti jakaa huomionosoituksia hiv-työn ansioituneille vapaaehtoisille


Punainen Risti on tehnyt hiv/aids-työtä Suomessa jo 20 vuoden ajan. Hiv-tartuntoja vastaan työskennellään ohjauksen, neuvonnan ja koulutuksen avulla. Valistustyötä tehdään kouluissa, oppilaitoksissa ja erilaisissa tapahtumissa.

Lisäksi Punainen Risti on kouluttanut tukihenkilöitä, jotka antavat tukea tartunnan saaneille, heidän läheisilleen ja hiv-tartuntaa pelkääville. Koulutetut vapaaehtoiset päivystävät myös valtakunnallisessa hiv-neuvontapuhelimessa.

Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Seinäjoella sijaitsevat Punaisen Ristin pluspisteet, joissa on mahdollisuus käydä nimettömänä hiv-testissä sekä keskustella hiv-tartuntaan ja aidsiin, seksiteitse tarttuviin tauteihin ja turvaseksiin liittyvistä asioista.

Punaisen Ristin hiv/aids-koordinaattori Sari Valoaho kertoo, että hiv/aids-työn kenttä Suomessa on muuttunut paljon kahdenkymmenen vuoden aikana.

– Alussa itse tauti oli tuntematon ja vieras niin järjestöille, viranomaisille kuin kansalaisillekin. Suomen Punainen Risti tarttui haasteeseen rakentamalla hyvin monipuolisia toimintoja ennaltaehkäisevästä työstä ja koulutuksesta hiv-testaukseen ja tartunnan saaneiden tukemiseen, Sari Valoaho sanoo.

– Uusien hiv-tartuntojen ehkäisemiseksi ja väestön seksuaaliterveyden edistämiseksi hiv-työtä on edelleen aktiivisesti jatkettava, Valoaho jatkaa.

Kuopiossa jaetaan yhteensä 37 ansiomerkkiä ja -mitalia

Lauantaina 4.10. hotelli Isovalkeisessa Kuopiossa järjestetään Punaisen Ristin hiv/aids-ohjelman 20-vuotisjuhla. Kello 19 jaetaan 6 hopeista ansiomitalia, 15 pronssista ansiomitalia ja 16 ansiomerkkiä.

Tasavallan presidentti on myöntänyt Punaisen Ristin hopeiset ansiomitalit jyväskyläläiselle Marja-Liisa Forsellille, jyväskyläläiselle Eeva Gröhnille, helsinkiläiselle Eeva Hytöselle, vantaalaiselle Helena Thomélle, helsinkiläiselle Marja-Liisa Karaistelle ja nummelalaiselle Taina Aaltoselle.

Tasavallan presidentti on myöntänyt Punaisen Ristin pronssiset ansiomitalit joensuulaiselle Pekka Huikurille, kuopiolaiselle Leena Höllanderille, jyväskyläläiselle Sari Maunulle, kuopiolaiselle Anu Miettiselle, joensuulaiselle Paula Missoselle, joensuulaiselle Matti Myllerille, joensuulaiselle Kirsi Vartiaiselle, helsinkiläiselle Anne-Mari Vartille, kuopiolaiselle Anja Eskeliselle, joensuulaiselle Arja Eloselle, siuntiolaiselle Aune Wacheckille, vantaalaiselle Janne Päivärinnalle, joensuulaiselle Leena Maunulle, joensuulaiselle Maarit Tanskaselle ja joensuulaiselle Mervi Nevalaiselle.

Punaisen Ristin hallitus on myöntänyt Punaisen Ristin ansiomerkit jyväskyläläiselle Pirjo Hakolalle, joensuulaiselle Päivi Huurinaiselle, helsinkiläiselle Milja Kinnaslammelle, joensuulaiselle Hilkka Koskelalle, jyväskyläläiselle Tiina Maliselle, kuopiolaiselle Anna-Leena Pakariselle, kuopiolaiselle Margit Schadewitzille, joensuulaiselle Helena Seutulle, vaajakoskelaiselle Anita Tuomikoskelle, jyväskyläläiselle Eila Juholalle, jyväskyläläiselle Heidi Leistenille, kuopiolaiselle Helena Macorigille, joensuulaiselle Heli Mutaselle, joensuulaiselle Mari Lappalaiselle, kuopiolaiselle Marjuska Pirttisuolle ja espoolaiselle Pekka Palomäelle.

Lisätietoja: Punaisen Ristin hiv/aids-työn koordinaattori Sari Valoaho, puh. 0400 681 295

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa