Punainen Risti jakaa kultaiset ansiomitalit ensi kertaa yleiskokouksessaan Turussa

Suomen Punainen Risti jakaa kultaiset ja hopeiset ansiomitalit lauantai-iltana 7.6. yleiskokouksessaan Turussa. Kultaisen ansiomitalin saa 41 ansioitunutta vapaaehtoista nyt ensi kertaa yleiskokousten historiassa.

Kultaisten lisäksi jaetaan 28 hopeista ansiomitalia. Mitalit on myöntänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kaikkiaan Punaisen Ristin kultaisia ja hopeisia ansiomitaleja myönnettiin tänä vuonna 110.

Kultainen ansiomitali voidaan antaa huomattavan ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta, vähintään 30 vuoden vapaaehtoistoiminnasta. Hopeinen ansiomitali voidaan antaa vähintään 20 vuotta aktiivisesti toimineelle vapaaehtoiselle. Turussa palkittavat ovat ansioituneet esimerkiksi ensiaputoiminnan, ystävätoiminnan tai vapaaehtoisen pelastuspalvelun pitkäaikaisina vapaaehtoisina.

Punaisen Ristin yleiskokous kutsuu myös kaksi uutta kunniajäsentä sunnuntaina 8.6.

Lisätietoja:
Punaisen Ristin viestintä Turussa 6.–8.6.: tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen, p. 040 838 8919. www.punainenristi.fi : uutiset, Twitter, Facebook.

Seuraa vaalitenttejä netissä: rednet.punainenristi.fi/yleiskokous2014 . Lauantaina 7.6. kello 12.15 alkaen ja perjantaina 6.6. kello 19 alkaen. Sunnuntaina valitaan uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja hallitus sekä valtuusto.

Yleiskokouksessa 7.6.2014 jaettavat kultaiset ansiomitalit

Helsingin ja Uudenmaan piiri –Helsingfors och Nylands distrikt
Johansson Iris, Lappträsk
Karttunen Tuula, Espoo
Maunu Leena, Inkoo
Nissilä-Ahola Heli, Nurmijärvi
Pohjola Marju, Espoo
Sundell Tuuli, Vantaa

Hämeen piiri
Flinck-Vasama Liisa, Tampere
Jyrkinen Kari, Riihimäki
Kärkäinen Leila, Toijala
Lehmus Arto, Valkkinen
Leppänen Aune, Kalliola
Takanen Tuire, Tampere
Yli-Pirilä Pia, Katinala

Kaakkois-Suomen piiri
Piili Päivi, Savonlinna

Oulun piiri
Parviainen Pekka, Ii
Pernu Heino, Ii as.

Satakunnan piiri
Alppiranta Rebekka, Huittinen
Paassilta Hannu, Lappi
Tunturi Anja, Jämijärvi

Savo-Karjalan piiri
Olli Liisa, Uimaharju
Olli Raimo, Uimaharju
Pitkänen Eine, Joensuu

Varsinais-Suomen piiri
Aalto Tuula, Loimaa
Forssén Olli, Salo
Grönberg Raimo, Laitila
Herrala Helena, Mynämäki
Kankare Juhani, Niinijoki
Lampinen Sirkka-Liisa, Turku
Malmi Mikko, Turku
Mikkola Leo, Littoinen
Mäki Heikki, Loimaa kk
Pajula Varpu, Piikkiö
Piironen Ritva, Perniö
Siniste Teuvo, Laitila
Varjonen Kari, Turku
Vähäsöyrinki Marja-Riitta, Paimio
Väärä Eino, Mynämäki

Åbolands distrikt – Turunmaan piiri
Heinström Maj-Britt, Kimito

Nuorten turvatalot/toimihenkilöt
Anttila Erja, Tampere

Keskushallinto/luottamushenkilöt
Bloigu Elisa, Lappeenranta
Pietikäinen Maria, Muonio

Yleiskokouksessa jaettavat hopeiset ansiomitalit

Helsingin ja Uudenmaan piiri – Helsingfors och Nylands distrikt
Bredenberg Maria, Ingå
Johansson Marianne, Ingå
Lumio Olavi, Espoo
Stjernvall Christine, Hindersby

Hämeen piiri
Kataja Hannele, Parola
Kähtävä Eira, Tampere
Saarinen Mirja, Lyly

Kaakkois-Suomen piiri
Karhunen Ulla-Marjatta, Kotka
Makkonen Ritva, Savonlinna

Länsi-Suomen piiri
Männikkö Jussi, Kurejoki
Sevón Marja-Riitta, Metsälä

Oulun piiri
Honka-Tuuri Briitta, Temmes

Satakunnan piiri
Hallikainen Eeva-Marja, Ahlainen
Uusitalo Asta, Eurajoki

Savo-Karjalan piiri
Koistinen Heikki, Joensuu

Varsinais-Suomen piiri
Harjula Risto, Turku
Karonen Keijo, Salo
Venho Aune, Raisio

Åbolands distrikt – Turunmaan piiri
Basilier Solveig, Åbo
Lindström Helena, Pargas

Ålands distrikt
Lindholm Jan, Jomala

Nuorten turvatalot/vapaaehtoiset
Hannula Riitta, Raisio

Keskushallinto/luottamushenkilöt
Liikanen Erkki, Helsinki
Tanskanen Alpo, Jyväskylä

Keskushallinto/avustustyöntekijät
Benecke Nina, Otalampi
Laibert Tuomas, Lappeenranta
Väätämöinen Heikki, Mikkeli

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa