Punainen Risti perustaa vastaanottokeskuksen Vihdin Hopeaniemeen

Turvapaikanhakijoiden määrän voimakkaan kasvun takia Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri perustaa Maahanmuuttoviraston toimeksiannosta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen Vihdin Hopeaniemeen. Keskuksessa on alkuvaiheessa tilaa 150 turvapaikanhakijalle, jatkossa asukasmäärä nousee 300:aan. Ensimmäiset asiakkaat saapuvat maanantaina 28.9.

Valtio vastaa toiminnan kustannuksista. Vihdin kunnalle ei aiheudu kuluja vastaanottokeskuksesta. Vastaanottokeskuksen toiminta tuo työpaikkoja paikkakunnalle. Työntekijät ovat parhaillaan haussa; tiedot avoimista tehtävistä löytyvät mm. työvoimaministeriön nettisivuilta. Vastaanottokeskus työllistää oman henkilökuntansa lisäksi myös esimerkiksi kuljetus-, kiinteistö- ja ruokapalveluita.

Helsingin ja Uudenmaan piiri järjestää asukkaille tiedotustilaisuuden myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Lisätietoja:

Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Elmi Salahudin, puh. 040 701 2319

Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen, puh. 020 701 2363

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa