Punaisen Ristin vapaaehtoiset päivystävät Lempäälän Puntala-rockissa

Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja päihdetyön vapaaehtoiset pitävät huolta juhlijoista Puntala-rockissa 27.–28.7.

Punaisen Ristin ensiapupiste löytyy festarialueelta ympäri vuorokauden. Ensiapupäivystys alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy sunnuntaina kello 12. Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä.

Ensiapupisteen yhteydessä toimii myös Punaisen Ristin selviämisasema, johon vahvasti päihtyneet otetaan selviämään ensiaputaitoisten vapaaehtoisten valvonnassa.

Keskusteluapua päihdetyön vapaaehtoisilta

Juhlijoiden joukossa kiertää myös päihdetyön vapaaehtoisia, joiden kanssa on mahdollisuus keskustella. Päihdetyön vapaaehtoiset kertovat päihteiden haitoista ja auttavat tarvittaessa löytämään sopivia auttavia tahoja. Päihdetyön vapaaehtoiset tunnistaa sinisistä liiveistä, joissa on Punaisen Ristin tunnus.

– Tavoitteena on, että kaikilla olisi hauska ja turvallinen festaripäivä. Vapaaehtoisten tehtävänä ei ole tuomita ketään, sanoo Punaisen Ristin päihdetyön suunnittelija Piia Jounila .

Kaikki Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat täysi-ikäisiä ja tehtäväänsä koulutettuja. Tänäkin vuonna vapaaehtoisia on mukana yli 60 kesätapahtumassa ympäri Suomea.

Lisätietoja:

Ensiapupäivystyksen yhdyshenkilö Kati Laitila, puh. 0400 740 135
Päihdetyön vapaaehtoinen Karoliina Kuismin puh. 040 535 0305
Päihdetyön suunnittelija Piia Jounila puh. puh. 040 589 5778

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa

Multimedia

Multimedia