SPR:ltä kuusi tuhatta vauvanhoitopakettia Sri Lankan pakolaisille

Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 80 000 euroa Sri Lankan konfliktin uhrien auttamiseksi. Varoilla hankitaan kotinsa menettäneille vauvaperheille 6000 vauvanhoitopakettia. Yhteen pakettiin kuuluu muun muassa kestovaippoja, huopa, pyyhe ja hygieniatarvikkeita.

Hallituksen joukkojen ja LTTE-ryhmän taistelut ovat ajaneet siviilit pahaan ahdinkoon. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat loukussa rajujen taistelujen keskellä Vannin alueella Pohjois-Sri Lankassa. Siviilejä kuolee taisteluissa joka päivä, eivätkä osapuolet ole sallineet avustustarvikkeiden vientiä alueelle. Lääkkeet, puhdas juomavesi ja ruoka ovat olleet jo pitkään loppu.

Ne, jotka ovat onnistuneet pakenemaan kodeistaan, asuvat pakolaisleireillä puutteellisissa oloissa. Leirien huono hygienia lisää vakavien tartuntatautien leviämistä, mikä saattaa olla erityisesti pikkulapsille kohtalokasta.

– Kodit on jouduttu jättämään niin nopeasti, ettei leireille saapuvilla ihmisillä ole mitään mukanaan, suomalainen avustustyöntekijä Hachim Badji kertoo Sri Lankasta.

– Leireillä syntyville vauvoille ei ole edes vaatteita, hygieniatarvikkeista puhumattakaan. Vauvanhoitopakkauksilla on todella suuri merkitys pakolaisleirien perheille. Hyvällä hygienialla kohtalokkaat taudit voidaan välttää.

Laivalla pelastetaan niin paljon kuin ehditään

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea evakuoi laivalla loukkuun jääneitä haavoittuneita ja sairaita siviilejä. Useita tuhansia ihmisiä on saatu kuljetettua meritse hoitoon, mutta likimainkaan kaikkia avuntarvitsijoita ei ehditä ajoissa pelastaa.

– Laivaan mahtuu kerrallaan noin 400 ihmistä ja yksi evakuointimatka kestää kaksi–kolme päivää, Badji kertoo.

Evakuoinnin tarvetta lisää Vannin alueella puhjenneet ripuli- ja aivokalvontulehdusepidemiat. Evakuoinnin ja avustustarvikkeiden jakamisen lisäksi Punainen Risti muun muassa auttaa toisistaan eksyneitä perheenjäseniä löytämään toisensa.

Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla on Geneven sopimusten antama valtuutus tehdä avustus- ja suojelutyötä konfliktialueilla.


Punaisen Ristin avustustyötä Sri Lankassa voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon.

puhelinlahjoitus: 0600 12220 (19,95 euroa / puhelu + pvm)
tilisiirrolla: Nordea 221918-68000
nettilahjoitus: www.lahjoita.fi


Lisätietoja:

Kansainvälisen avun neuvonantaja Pauli Immonen, Suomen Punainen Risti, 040 715 3838
Kansainvälisen avun suunnittelija Tiina Vaivio, Suomen Punainen Risti, 0400 887 282
etunimi.sukunimi@punainenristi.fi

Hachim Badjin haastattelupyynnöt:

Tiedottaja Ari Räsänen, Suomen Punainen Risti, 0400 208 500
etunimi.sukunimi@punainenristi.fi

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa