Suojaamaton seksi ulkomailla on aina riski

Kondomin käyttö ulkomailla ehkäisisi puolet suomalaisten hiv-, tippuri- ja kuppatartunnoista. Hiv-tukikeskuksen ja Punaisen Ristin turvaseksipartiot muistuttavat matkailijoita suojaamattoman seksin riskeistä ja rohkaisevat hakeutumaan hiv-testiin tarvittaessa.

Kondomeja ja seksuaaliterveysneuvontaa tarjoavat partiot ovat liikkeellä Helsingin matkustajalaivasatamissa, Helsinki–Vantaan lentokentän juna-asemalla ja Linnansatamassa Turussa 30.9.–1.10.2016. Partiot jalkautuvat myös Vartiuksen raja-asemalle Kuhmoon, missä Venäjän-matkailijoille on mahdollisuus päästä hiv-pikatestiin.

Puolet suomalaisten hiv-tartunnoista on saatu ulkomailla

Lähes kaikki matkailutartunnat saadaan suojaamattoman seksin välityksellä, ja eniten niitä on heteromiehillä. Thaimaassa, Venäjällä ja Virossa saatujen tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Riski on suurempi, koska hiv-tartuntojen esiintyvyys näissä maissa on yli kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Lisäksi tartuntariskiä lisää matkailijoiden runsas päihteidenkäyttö ja seksin ostaminen.

Yllättävän moni aikuinen ei ole koskaan harjoitellut kondomin laittamista.

- Syyksi on kerrottu, että toisen osapuolen on annettu hoitaa kondomin laittaminen. Moni on myös sanonut, ettei käytä kondomia, koska se tuntuu hankalalta tai ei pysy, kertoo terveyden edistämisen suunnittelija Sanna Rantanen Punaisen Ristin hiv- ja seksuaaliterveystyön ohjelmasta.

Rantanen sanoo, että sopivan kokoinen kondomi ja sen laittaminen oikein auttavat käyttäjien kertomiin ongelmiin.

Hivin lisäksi matkailijat saavat myös muita seksitauteja. Puolet suomalaisten tippuri- ja kuppatartunnoista tuodaan ulkomaan matkoilta. Kuppatartuntoja saadaan etenkin Baltian maista ja Venäjältä.

Hiv-testiin hakeuduttava ajoissa

Hivin lääkehoito on heikkoa monissa maissa. Esimerkiksi Venäjällä kaksi kolmasosaa tartunnan saaneista on ilman toimivaa lääkitystä, Thaimaassa jopa 40 prosenttia.  

- Kaikki seksitaudit kattaviin testeihin tulisi hakeutua aina, jos matkoilla on harrastanut suojaamatonta seksiä. Suomessa yli puolet hiv-tartunnoista todetaan vasta silloin, kun lääkehoito olisi pitänyt jo aloittaa ja osa tartunnoista on varmasti saatu ulkomailta, toteaa Hiv-tukikeskuksen viestintäpäällikkö Vilma Pietilä.

Hiv-lääkitys laskee virusmäärän veressä ja muissa eritteissä mittaamattomaksi. Kun lääkitys on käytössä ja virukset mittaamattomissa, hiv ei tartu seksissä ilman kondomia.  

Turvaseksipartioiden aikataulu:

Kuhmo

pe 30.9.      klo 14–19 Vartiuksen raja-asema
la 1.10.      klo 10–14 Vartiuksen raja-asema

Helsinki

pe 30.9.      klo 7–10 & 15–22 Länsiterminaali
pe 30.9.      klo 19–21 Katajanokan terminaali
pe 30.9.      klo 13.30–16.30 Kehäradan juna-asema Lentoasemalla
la 1.10.       klo 12–20 Länsiterminaali
la 1.10.       klo 13.30–16.30 Kehäradan juna-asema Lentoasemalla

Turku
pe 30.9.      klo 19–21 Viking Line terminaali
la 1.10.       klo 19–21 Viking Line terminaali

Lisätietoja:

Hiv-tukikeskuksen viestintäpäällikkö Vilma Pietilä, p. 0400 241 465, vilma.pietila@hivtukikeskus.fi 

Punaisen Ristin terveyden edistämisen suunnittelija, hiv- ja seksuaaliterveystyön ohjelma, Sanna Rantanen, p. 020 701 2172, sanna.rantanen@punainenristi.fi

Punaisen Ristin tiedottaja Mari Mäkinen, p. 020 701 2223, mari.makinen@punainenristi.fi 

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa