Suomen Punainen Risti auttaa Burundin väkivaltaisuuksissa haavoittuneita

Yli satatuhatta ihmistä on paennut Burundin levottomuuksia naapurimaihin. Humanitaarinen tilanne erityisesti Tansaniassa on kriittinen. Suomen Punainen Risti auttaa Burundin väkivaltaisuuksissa haavoittuneita.

Burundissa vaalien alla puhjenneet levottomuudet ovat pakottaneet jo arviolta 115 000 ihmistä pakenemaan naapurimaihin. Valtaosa heistä on paennut Tansaniaan. Ruandaan on paennut noin 25 000 ihmistä ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan pienempiä määriä.

Tansaniaan on muutamassa viikossa saapunut noin 70 000 pakolaista. Tällä hetkellä noin 50 000 ihmistä odottaa kuljetusta pakolaisleirille Tanganjikajärven rannalla olevassa pienessä Kagungan kylässa ja läheisessä Kigoman kaupungissa. Maailman terveysjärjestö WHO on huolissaan koleran leviämisestä alueella. Epäiltyjä koleratapauksia on raportoitu yli 2400, ja 33 ihmistä on kuollut.

– Tilanne alueilla, jonne pakolaisia saapuu, on todella kriittinen. Paikalliset terveyspalvelut eivät pysty vastaamaan lisääntyneeseen tarpeeseen, jota kolera lisää entisestään. Myös alueen vesi-, sanitaatio- ja majoitusresurssit ovat riittämättömät. Tämä kaikki pahentaa tilannetta ja lisää koleratartuntojen riskiä, sanoo Suomen Punaisen Ristin terveydenhuollon neuvonantaja Tiina Saarikoski .

Kolera on nopeasti etenevä ja herkästi tarttuva tauti. Se aiheuttaa ripulia ja johtaa nopeasti vakavaan elimistön kuivumiseen ja kuolemaan, jos hoitoa ei ole nopeasti tarjolla. Tärkein hoitokeino on potilaan nesteytys.

Levottomuudet Burundissa alkoivat huhtikuussa. Väkivaltaisuuksissa on kuollut kymmeniä ja haavoittunut satoja ihmisiä. Tilanne pääkaupungissa Bujumburassa on nyt rauhallinen mutta jännittynyt.

Suomen Punainen Risti auttaa Burundissa haavoittuneita

Suomen Punainen Risti antaa nyt katastrofirahastosta 20 000 euroa Burundin Punaiselle Ristille, jotta se voi jatkaa auttamista mahdollisissa uusissa levottomuuksissa. Suomen Punainen Risti on tukenut Burundin Punaisen Ristin valmiutta vastata mahdollisiin vaalilevottomuuksiin ja vapaaehtoisten ensiapukoulutusta. Levottomuuksien aikana nämä vapaaehtoiset ensiapuryhmät ovat auttaneet väkivallan uhreja pääkaupungissa Bujumburassa. Burundi on Suomen Punaisen Ristin tärkeä kehitysyhteistyökumppani.

Lisäksi Suomen Punainen Risti on tänään lähettänyt tiedottajan ja kuvaajan Tansaniaan raportoimaan pakolaisten tilanteesta koko Punaisen Ristin liikkeen puolesta.

Lisätiedot:
Tansaniaan lähteneitä tiedottajaa ja kuvaajaa voi haastatella pakolaisten tilanteesta heidän saavuttuaan perille. Heidän tuottamansa kuvat ovat vapaasti median käytettävissä.
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg , 020 701 2035
Terveydenhuollon suunnittelija Tiina Saarikoski , 020 701 2077

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa