Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin telttoja, kamiinoja ja huopia

Pirkkalan lentokentältä Tampereelta lähtee lauantaina 29.10. Punaisen Ristin avustustarvikekuorma kohti Turkkia. Lentokone lentää Erzurumin lentokentälle, josta tavarat kuljetetaan rekalla Vaniin. Maanjäristysalueelle viedään 500 talviasuttavaa perhetelttaa, joissa kaikissa on kamiinat sekä 5 000 huopaa.

Suomen ulkoministeriö tukee avustustyötä 500 000 eurolla ja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta käytetään 200 000 euroa Turkin maanjäristyksen uhrien auttamiseen.

Punaisen Ristin kansainvälinen liitto julkaisi 26. lokakuuta hätäapuvetoomuksen, jolla pyritään avustamaan 10 000 perhettä (noin 50 000 ihmistä) tarjoamalla väliaikaista majoitusta ja suojaa sekä avustustarvikkeita tarvittaessa yhdeksän kuukauden ajan. Tavoitteena on varmistaa järistyksestä kärsineiden perustarpeiden turvaaminen, tukea heidän terveyttään ja hyvinvointiaan väliaikaisessa majoituksessa ollessaan ja näin avustaa heidän kotiin palaamistaan ja selviytymistään katastrofista.

Maanjäristyksen uhreille telttakyliä ja ruokajakeluita

Turkin Punainen Puolikuu on pystyttänyt Ercisiin kaksi ja Vaniin yhden telttakylän maanjäristyksessä kotinsa menettäneille. Punainen Puolikuu valmistaa ihmisille lämmintä ruokaa ja jakaa ruokapakkauksia. Lisäksi Turkin Punaisen Puolikuun veripalvelu toimii aktiivisesti varmistaakseen alueen sairaaloiden veren saannin.

Voimakkuudeltaan 7,2 Richterin maanjäristys iski Vanin provinssiin Itä-Turkissa sunnuntaina 23. lokakuuta. Vanin ja Ercisin kaupungit kärsivät vakavia vaurioita. Tähän mennessä ainakin 461 ihmistä on kuollut ja 1 352 loukkaantunut. Yli 2 200 taloa on tuhoutunut kokonaan, tuhannet asunnot ovat vaurioituneet niin, että ihmiset eivät välittömästi voi tai uskalla palata koteihinsa. Sekä tuhojen arviointi että akuutit pelastustyöt jatkuvat edelleen. Turkin Punainen Puolikuu tekee läheistä yhteistyötä valtion pelastusviranomaisten kanssa.

Tue Punaisen Ristin avustustyötä lahjoittamalla katastrofirahastoon osoitteessa punainenristi.fi. Tilinumero Nordeassa 221918-68000, FI06 2219 1800 0680 00, NDEAFIHH ja lahjoituspuhelin 0600 12220 (20,12 € /puh. + pvm).

Lisätietoja :

Punaisen Ristin kansainvälisen avun apulaisjohtaja Päivi Laurila , puh. 020 701 2035 ja 040 195 9121

 

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa