Suomen Punainen Risti tuo virtuaalitodellisuuden ja katastrofiaiheisen pakopelin kesän tapahtumiin

Virtuaalitodellisuus vie katsojan paikan päälle kokemaan, millaista elämä on ankaran kuivuuden koettelemassa Somaliassa. Katastrofiaiheinen Myrskyvaroitus-pakopeli testaa osallistujan nokkeluutta sekä herättää ajatuksia auttamisesta.

Punainen Risti tuo kesän festareille pakopelin. Tapahtumissa autosta muunnetaan 15 minuutin versio suositusta pakopelikonseptista, jossa lukitusta huoneesta on selviydyttävä ulos annettujen vihjeiden avulla. Uudenlaisen pakopelin lähtötilanteena on lähestyvä hirmumyrsky. Osallistujien on käytettävä nokkeluutta ja ratkottava pelin vihjeet, jotta he pääsevät pelastamaan porukasta eksyneen seurueen jäsenen ennen kuin myrsky iskee.

Pakopelit ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina Suomessa, mutta ensimmäistä kertaa sellainen nostetaan pyörien päälle ja viedään osaksi festareita ja muita tapahtumia.

– Kyseessä on viihteellinen peli, mutta se on rakennettu Punaisen Ristin teemojen, kuten katastrofiavun ympärille. Samalla kun Myrskyvaroitus-pakopeli tarjoaa ajanvietettä festarikävijöille, sen on tarkoitus herättää ajatuksia kriisien keskellä selviytymisestä ja auttamisesta, kertoo Face-to-Face varainhankinnan koordinaattori Juho Keskitalo.

Myrskyvaroitus on suunniteltu yhdessä Room Escape -yrityksen ja Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemian yrittäjyysopiskelijoiden kanssa. Yhteistyökumppanina on myös Land Rover.

Virtuaalitodellisuus auttaa ymmärtämään olosuhteita kriisialueilla

Myrskyvaroitus-pelin lisäksi Punaisen Ristin varainhankkijat kiertävät tapahtumissa ja tarjoavat kävijöille mahdollisuuden kokeilla virtuaalilaseja. Niistä näytettävä 360-asteinen video on kuvattu Somaliassa Somalimaan alueella, joka kärsii ankarasta kuivuudesta.

– Varsinkin Suomessa virtuaalilasit ovat dokumentaarisessa käytössä uusi väline, kertoo videon suunnitellut ja kuvannut audiovisuaalisen viestinnän asiantuntija Tatu Blomqvist Suomen Punaisesta Rististä. 

– Virtuaalitodellisuuden luoma paikalla olon tunne antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ymmärtää tilannetta niillä alueilla, joilla apua tarvitaan, Blomqvist toteaa.

Monet eteläisen ja itäisen Afrikan maista kärsivät kuivuudesta ja ruokapulasta. Syynä on poikkeuksellisen voimakas El Niño -sääilmiö. 360-video on kuvattu Hara Adadin kylässä, jossa veden puute ja kuolleen karjan myötä hävinnyt elinkeino ovat ajaneet jopa 60 prosenttia asukkaista pois kotoaan. Punainen Risti auttaa alueella muun muassa toimittamalla hätäapuna vettä, ruokaa ja terveyspalveluja.

Suomen Punainen Risti kiertää virtuaalilasien ja pakopelin kanssa kesä-elokuussa useissa tapahtumissa ympäri maan. Virtuaalilasien kokeilu ja Myrskyvaroitus-pakopeli ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Tapahtumissa on mahdollista liittyä Punaisen Ristin kuukausilahjoittajaksi ja ilmoittautua lipaskerääjäreserviin, joka auttaa hätäapukeräyksissä ja Nälkäpäivänä.

Lisäksi Punaisen Ristin ensiavun, päihdetyön sekä hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoiset auttavat ihmisiä kymmenissä kesätapahtumissa.

Virtuaalilaseja voi kokeilla ensimmäistä kertaa Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä 28.–29.5. ja Myrskyvaroitus-pakopeliä YleX Popissa Lahdessa 4.6. Pakopelin ja virtuaalilasit löytää myös muun muassa seuraavista tapahtumista: Tahkon Juhannus, Tangomarkkinat, SuomiPop Festivaali, Tammerfest, Jurassic Rock, We love the 90’s -festivaali ja Tubecon.

Lisätiedot:

Face-to-Face -varainhankinnan koordinaattori Juho Keskitalo, Punainen Risti, 040 630 2567, juho.keskitalo@punainenristi.fi. Myrskyvaroitus-pakopeli. 

Viestintäasiantuntija Tatu Blomqvist, Punainen Risti, p. 040 652 6893, tatu.blomqvist@punainenristi.fi. Virtuaalitodellisuus.

Tiedottaja Kiia Etelävuori, p 040 630 3230, kiia.etelavuori@punainenristi.fi.

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa