Suomen Punaisen Ristin yleiskokous ja ensiavun SM-kilpailut Lahdessa 11.-12. kesäkuuta

Noin tuhat Suomen Punaisen Ristin jäsentä kokoontuu järjestön yleiskokoukseen 11.-12. kesäkuuta Sibeliustaloon Lahteen. Samaan aikaan Sibeliustalon ja Lahtihallin ympäristössä järjestetään ensiavun SM-kilpailut.

Yleiskokouksessa päätetään järjestön tavoitteista seuraavalle kolmelle vuodelle. Lisäksi valitaan uusi luottamusjohto eli puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, hallitus ja valtuusto. Vuodesta 2008 järjestön puheenjohtajana on toiminut Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen .

Ensiavun SM-kilpailuihin osallistuvat Punaisen Ristin alueellisissa kilpailuissa voittaneet ensiapuryhmät. Sarjoja on neljä: varhaisnuoret, nuoret, aikuiset ja ensivasteparit. Lisäksi kilpailuun osallistuu ryhmä Petroskoista. Rasteilla arvioidaan, miten ryhmät osaavat tosipaikan tullen toimia, sietää paineita ja auttaa. He kohtaavat lavastettuja onnettomuuksia, joihin kuka tahansa voisi joutua.

Punainen Risti esittäytyy myös kaupunkilaisille koko viikonlopun ajan toimintatorilla sataman tuntumassa. Sinne voi tulla mm. ajamaan kondomiajokortin, hierotuttamaan niskansa, mittauttamaan verenpaineensa, pelaamaan henkilötiedustelupeliä, tutustumaan Punaisen Ristin logistiikkaan ja avustustarvikkeisiin sekä ostamaan kesävaatteita Kontti-kierrätystavaratalon teltasta. Lisäksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun osastolla voi tutustua etsintäkoiriin.

Lahtelaiset Punaisen Ristin vapaaehtoiset aloittavat toimintatorin pystytyksen perjantaiaamuna ja ajo-opasteiden kiinnittämisen kaupungille viimeistään torstaina. He vastaavat myös tapahtuman ensiapupäivystyksestä sekä auttavat ensiapukilpailujen järjestelyissä.

Yleiskokous:

Lauantaina 11.6. klo 10-18 ja sunnuntaina 12.6. klo 9.30-16.

Lauantaina klo 19 hopeisten ansiomitalien luovutus 60 aktiiville vapaaehtoiselle ja työntekijälle.

Punaisen Ristin toiminnan esittelyä Sibeliustalon ja sataman tuntumassa lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-15.

Ensiavun SM-kilpailut:

Lauantaina klo 9-17. Kilpailukeskus Lahtihallissa. Kisat käydään Sibeliustalon ja Lahtihallin ympäristössä. Sunnuntaina klo 8.30 palkintojen jako Sibeliustalossa.

Lisätietoja :

Kokous ja toimintatori: tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen , puh. 040 838 8919

Ensiavun SM-kilpailut: tiedottaja Sanna Räsänen , puh. 040 521 7299

www.punainenristi.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa