Viisi vuotta Aasian tsunamista – Suomen Punainen Risti on saamassa avustustyötään päätökseen

Suomen Punaisen Ristin työ tsunamialueiden jälleenrakennuksen tukemiseksi on tulossa päätökseen. Avustustyöhön kotimaassa, Sri Lankassa, Indonesiassa ja Thaimaassa on käytetty yhteensä 27,5 miljoonaa euroa vuoden 2009 loppuun mennessä. Voimakas vedenalainen maanjäristys Sumatran länsirannikolla sai 26. joulukuuta vuonna 2004 vesimassat liikkeelle. Hyökyaalloissa menehtyi yli 200 000 ihmistä Intian valtameren alueella. Kotinsa menetti Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa ainakin 1,8 miljoonaa ihmistä. Avustustyö on alun hätäavun jälkeen keskittynyt asuntojen rakentamiseen sekä terveyden ja katastrofivalmiuden parantamiseen. Kotimaassa on järjestetty yksi Suomen laajimmista vertaistukihankkeista. Suomen Punaisen Ristin Aasia-keräys tuotti aikanaan 26,7 miljoonaa euroa. Lisäksi ulkoministeriöltä saatiin 4,5 miljoonaa euroa ja sisäasiainministeriöltä 0,2 miljoonaa euroa. Avustustyö tsunamialueilla jatkuu vielä vuosina 2010-2011, jolloin kaikki Suomen Punaisen Ristin lahjoitusvarat on budjetoitu käytettäviksi. Thaimaahan veripalvelujärjestelmä, sairaaloiden kunnostamista ja meripelastusta Suomen Punainen Risti on käyttänyt tsunamiapuun Thaimaassa yhteensä kuusi miljoonaa euroa vuoden 2009 loppuun mennessä. Vuonna 2010 jatketaan vielä meripelastusohjelmien ja veripalveluyksikön tukemista. Suomen Punaisen Ristin mittavin avustushanke Thaimaassa on ollut Etelä-Thaimaan alueellinen veripalvelujärjestelmä, jonka Suomen Punainen Risti on toteuttanut yhdessä Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Thaimaan veripalvelu toimii vapaaehtoisten luovuttajien turvin, aivan kuten Suomessakin. Phang Nganin alueella on kunnostettu seitsemän sairaalaa. Yhdeksälle sairaalalle on hankittu ambulansseja, veneitä, kylmäkontteja ja muita tarvikkeita. Sairaaloiden henkilökuntaa on opastettu uusien laitteiden käyttämisessä. Alueen asukkaille on tarjottu myös terveyskasvatusta ja ensiapukoulutusta. Suomen Punainen Risti on kehittänyt myös Thaimaan meripelastusta yhdessä Ruotsin ja Norjan Punaisten Ristien kanssa. Punaisten Ristien yhteistyönä on koulutettu satoja paikallisia vapaaehtoisia ja työntekijöitä meripelastukseen ja ensiapuun. Suomen Punainen Risti on hankkinut viestintälaitteita meripelastuskeskuksiin ja kouluttanut työntekijöitä niiden käyttöön. Sri Lankaan rakennettu uusia koteja ja kunnostettu sairaaloita Suomen Punainen Risti on käyttänyt avustustyöhön Sri Lankassa yhteensä 15 miljoonaa euroa vuoden 2009 loppuun mennessä. Lähes 120 000 srilankalaisen perheen koti tuhoutui tsunamissa. Suomen Punainen Risti on rakennuttanut uuden asunnon yhteensä yli 600 perheelle, jotka ovat jo muuttaneet uusiin koteihinsa. Asukkaiden toiveita kuunneltiin koko rakennusurakan ajan. Heidän toiveestaan kerrostaloalueiden asuntoihin asennettiin tulisijat. Molempien rakennusalueiden ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa rakentamalla vedenpuhdistusjärjestelmiä. Kerrostalojen rakentamisen lisäksi Suomen Punainen Risti on tukenut alueella 200 perhettä, jotka ovat rakentaneet itselleen uuden kodin tsunamissa tuhoutuneen tilalle. Talot ovat valmiita ja niissä asuu 3 100 ihmistä. Uusien kotien lisäksi Suomen Punainen Risti on kunnostanut ja rakentanut uudelleen sairaaloita Sri Lankassa. Kotimaassa laaja vertaistukiohjelma Kotimaassa tsunami kosketti läheltä monia. Suomen Punainen Risti oli auttamassa niin suomalaisten etsinnässä, evakuoinneissa kuin uhrien omaisten tukemisessakin. Alkuvaiheessa Suomen Punaisen Ristin 45 avustustyöntekijää osallistui Thaimaassa suomalaisten etsintään, hoitoon ja kuljettamiseen takaisin kotimaahan. Vaateapua annettiin 500 suomalaiselle. Suomessa palanneita vastassa olivat Punaisen Ristin vapaaehtoiset ensiapuryhmäläiset ja psykologit. Psykologit ja vapaaehtoiset ylläpitivät myös henkisen tuen puhelinta avuntarvitsijoille. He päivystivät henkisen tuen puhelinpalvelussa myös jouluna 2005, jolloin katastrofista oli kulunut vuosi. Suurin osa kotimaan avusta käytettiin läheisensä menettäneiden omaisten vertaistukeen. Punaisen Ristin rahoittama vertaistuen hanke toteutettiin 2005¬-2007. Se oli yksi Suomen laajimmista vertaistukihankkeista. Tilaisuuksiin osallistui 320 omaista, jotka olivat menettäneet 123 läheistä. Neljäsosa tilaisuuksiin osallistuneista oli lapsia. Neljänä viikonloppuna järjestetyissä tapahtumissa omaiset saivat tukea surutyöhönsä ja toipumiseensa toisiltaan ja Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmältä. Kotimaan tsunamiapuun on käytetty yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Työ on saatu päätökseen. Yksityiskohtaisia lisätietoja Punaisen Ristin tsunaminjälkeisestä avustustyöstä osoitteessa www.punainenristi.fi Lisätietoja Suomen Punaisen Ristin tsunaminjälkeisestä avustustyöstä Thaimaassa: Punaisen Ristin avustustyöntekijä Ritva Lahti, puh. 040 748 2090 (Ritva Lahti johti Suomen Punaisen Ristin avustustyötä Thaimaassa joulukuusta 2006 joulukuuhun 2009.) Lisätietoja Suomen Punaisen Ristin tsunaminjälkeisestä avustustyöstä Suomessa: Punaisen Ristin kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen, puh. 0400 702 847 Lisätietoja koko operaatiosta: Punaisen Ristin viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho, puh. 040 553 7808

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.

Tilaa