Hengelliset syventymispäivät kutsuu Turvapaikkaan

Suomen Raamattuopiston vuotuinen pääjuhla Hengelliset syventymispäivät järjestetään 25.-28.8. Helsingissä. Tapahtuman teemana on Turvapaikka .

- Nykyisenä kuohuvana aikana moni joutuu kysymään, mistä löytyy turva omaan elämään. Tulevaisuus on epävarmaa, ja monet totutut, turvalliset asiat tuntuvat valuvan kuin hiekka sormien lomasta. Raamattu kuitenkin vakuuttaa: ”Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen." (Nah. 1:7), muistuttaa Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen .

Hengellisten syventymispäivien puhujavieraina kuullaan muiden muassa Espoon piispa Tapio Luomaa sekä professori Tapio Puolimatkaa , joka pitää lauantaina seminaarin aiheesta ” Paikkamme jälkikristillisen maailman kauhuissa ”.

Nelipäiväisen tapahtuman ohjelmassa on myös ainutlaatuinen musiikkiesitys, kun Pro Fide –yhtyeen ”wanha” kokoonpano vuodelta 1966 nousee torstaina lavalle Temppeliaukion kirkossa. Lauantaina nähdään Mitkä juhlat näistä tuleekaan!? –musiikkinäytelmä. Ohjelmaan kuuluu myös runsaasti puheita, yhteislaulua sekä kesäinen piknik Kaivopuistossa.

Juhlapaikkoina ovat Temppeliaukion ja Johanneksen kirkot.

Tapahtuma on järjestyksessä 93. hengelliset syventymispäivät.

Katso ohjelma ja lisätiedot tästä

Yrityksestä

Suomen Raamattuopiston Säätiö on Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutuva itsenäinen kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on julistaa evankeliumia, opettaa Raamattua, tarjota ihmisille hengellinen koti ja tukea lähetystyötä. Raamattuopiston keskuspaikka on Kauniaisissa, jossa toimii kristillinen kansanopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) toimipaikka. Raamattuopistossa järjestetään pitkiä ja lyhyitä raamattukursseja sekä muuta koulutusta ja tapahtumia. Diakissa voi suorittaa sosionomi amk-tutkinnon ja saada kelpoisuuden kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Raamattuopisto järjestää yhdessä luterilaisten seurakuntien kanssa toimintaa eri puolilla Suomea. Vuokatissa ja Oulussa järjestöllä on kristilliset loma- ja kurssikeskukset. Raamattuopiston kustannusliike Perussanoma julkaisee kirjallisuutta sekä Elämään- ja Perusta-lehtiä. Raamattuopiston ystävien yhdyssiteenä toimii Suomen Raamattuopiston Ystävät ry ja sen jäsenlehti Ystäväviesti. Säätiöllä ja sen kustannusliikkeellä on noin 60 palkattua työntekijää ja yli 300 vapaaehtoista. Raamattuopiston talous on suureksi osaksi vapaaehtoisen tuen varassa. Suomen Raamattuopiston SäätiöHelsingintie 1002700 Kauniainenp. 09 5123 910info@sro.fiwww.sro.fi

Tilaa

Liitteet & linkit