Piispa Rimpiläinen: "Omasta lähipiiristä tulisi huolehtia paremmin"

Emerituspiispa Olavi Rimpiläinen saarnasi Hengellisten syventymispäivien jumalanpalveluksessa 30.8. omaisuudesta ja sen käytöstä.

- Aina ensin pitäisi hoitaa oma perhepiiri ja sukulaiset. Tähän joukkoon kuuluvat myös hengelliset sukulaiset, Rimpiläinen sanoi.

Hän viittasi Paavalin sanoihin Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle: "Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi."

- Aika kovaa tekstiä, Rimpiläinen totesi.

- Meillä yhteiskunta huolehtii vanhuksista, ja olemme kiitollisia siitä. Helposti ajattelemme kuitenkin, että kaikki tarpeellinen on sen myötä hoidettu. Osuudeksemme riittää kortti ja "soitellaan taas". Mutta ei tämä riitä. Eläke ja pienet säästöt eivät todellakaan aina riitä.

- Roomalaiskatolinen sosiaalietiikka pitää meitä paremmin esillä perheestä ja suvusta huolehtimista, Rimpiläinen jatkoi.

Niitä herätysliike- ja lähetysjärjestöjä, joilta seurakuntayhtymät ovat ottaneet pois taloudellista tukea, pitäisi Rimpiläisen mielestä tukea nyt vapaaehtoisin varoin. Tämä on Rimpiläisen mukaan hengellisestä lähipiiristä huolehtimista.

- On selvää, etteivät kaikkien voimavarat kuitenkaan riitä näihin haasteisiin.

- Mutta Jumalalla saattaa olla suunnitelma, mihin meidän tulisi erityisesti sijoittaa. Meidän ei niinkään tarvitse etsiä kohdetta, vaan se kohtaa meidät. Jumala on meidät sitä varten luonut ja varustanut, Rimpiläinen sanoi.

Hengelliset syventymispäivät järjestettiin Helsingissä Temppeliaukion kirkossa, Johanneksenkirkossa ja Cygnaeuksen koululla 27.-30.8. 2015 teemalla Hanki elämä.

Tapahtuman yleisöennätykset tehtiin torstaina Higher Ground -kuoron esiintyessä (600 henkeä) ja lauantain pääjuhlassa (965 henkeä). Sunnuntain jumalanpalvelukseen osallistui 580 henkeä.

Lisätiedot:

Suomen Raamattuopiston Säätiön toiminnanjohtaja 
Lauri Vartiainen
09 5123 9189 tai lauri.vartiainen@sro.fi

Tiedottaja
Petri Vähäsarja
09 5123 9154 tai petri.vahasarja@sro.fi

Yrityksestä

Suomen Raamattuopiston Säätiö on Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutuva itsenäinen kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on julistaa evankeliumia, opettaa Raamattua, tarjota ihmisille hengellinen koti ja tukea lähetystyötä. Raamattuopiston keskuspaikka on Kauniaisissa, jossa toimii kristillinen kansanopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) toimipaikka. Raamattuopistossa järjestetään pitkiä ja lyhyitä raamattukursseja sekä muuta koulutusta ja tapahtumia. Diakissa voi suorittaa sosionomi amk-tutkinnon ja saada kelpoisuuden kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Raamattuopisto järjestää yhdessä luterilaisten seurakuntien kanssa toimintaa eri puolilla Suomea. Vuokatissa ja Oulussa järjestöllä on kristilliset loma- ja kurssikeskukset. Raamattuopiston kustannusliike Perussanoma julkaisee kirjallisuutta sekä Elämään- ja Perusta-lehtiä. Raamattuopiston ystävien yhdyssiteenä toimii Suomen Raamattuopiston Ystävät ry ja sen jäsenlehti Ystäväviesti. Säätiöllä ja sen kustannusliikkeellä on noin 60 palkattua työntekijää ja yli 300 vapaaehtoista. Raamattuopiston talous on suureksi osaksi vapaaehtoisen tuen varassa. Suomen Raamattuopiston SäätiöHelsingintie 1002700 Kauniainenp. 09 5123 910info@sro.fiwww.sro.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit