World Vision on auttanut 1,8 miljoonaa haitilaista

World Vision on toimittanut hätäapua ensimmäisen kolmen kuukauden aikana noin 1,8 miljoonalle haitilaiselle. Terveysklinikat palvelevat tuhansia ihmisiä pääkaupungissa Port-au-Princessa. Lisäksi noin 14 000 ihmistä saa päivittäin puhdasta vettä ja sanitaatiopalveluja. Leireille rakennetuissa lapsille turvallisissa tiloissa vierailee joka viikko noin 3000 lasta. Huolimatta avustustyön laajuudesta, monia järistyksestä kärsineitä perheitä uhkaavat vielä vakavat ongelmat. – Arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa. Iso osa heistä asuu leireillä ahtaissa oloissa, jolloin riskit sairastua ovat todella suuret. Töitä ja elantoa on lähes mahdotonta löytää, joten rahaa ruokaan tai veteen ei ole, kertoo Suomen World Visionin yhteiskuntasuhteiden päällikkö Sami Lahdensuo. Sadekausi lähestyy, joten ihmiset tarvitsevat erityisesti kunnollisia suojia ja terveydenhuoltopalveluja. Haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia uhkaavat muun muassa sairaudet ja aliravitsemus. World Vision jatkaa yhä hätäaputarvikkeiden toimittamista maanjäristyksen uhreille. Eri puolilla Port-au-Princea jaetaan muun muassa ruokaa, vettä, suojia ja keittotarvikkeita. Lisäksi World Vision osallistuu pidemmän aikavälin toimintoihin, joihin kuuluu yksin jääneiden lasten ja heidän läheistensä yhdistäminen sekä terveyspalveluiden ja koulunkäynnin tukeminen. Katastrofista toipumiseen tähtäävä työ Haitissa jatkuu vielä pitkään. World Vision osallistuu väliaikaisten suojien rakentamiseen sekä pysyvien asumismuotojen jälleenrakennukseen, puhtaan veden saatavuuden parantamiseen sekä toimeentulomahdollisuuksien edistämiseen ja lastensuojeluun. World Vision on kerännyt Haitin katastrofityöhön globaalisti yhteensä 183 miljoonaa US dollaria (7.4.). Suomen World Visionin kautta Haitiin on tähän mennessä lahjoitettu 257 000 euroa. World Vision on työskennellyt Haitissa yli 30 vuotta. Lisätietoja: Sami Lahdensuo yhteiskuntasuhteiden päällikkö 040 5072852 sami.lahdensuo@worldvision.fi Faktaa World Visionin katastrofityöstä Haitissa: • Ruoanjakelua 1,5 miljoonaa ihmiselle • 33 515 suojapeitettä, 12 456 huopaa ja 16 697 moskiittoverkkoa • Vedenjakelu- ja sanitaatiopalveluita päivittäin noin 14 000 ihmiselle • Toiminnassa viisi leireillä sijaitsevaa terveysklinikkaa ja kolme mobiiliklinikkaa • Leireillä työllistymistä tuetaan maksamalla palkkaa kunnostus-, huolto- ja jälleenrakennustöistä (Cash for work -ohjelma) • 19 lapsille turvallista tilaa eri puolilla Port-au-Princea

Yrityksestä

Suomen World Vision toimii kehitysmaiden yhteisöjen pitkäjänteisenä kumppanina parantaakseen pysyvästi lasten elinoloja ja edistääkseen lasten oikeuksia. Vuonna 1983 perustettu järjestö tekee kehitysyhteistyötä seitsemässä maassa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Järjestö työskentelee yhdessä kumppanimaiden lasten, perheiden ja yhteisöjen kanssa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseksi. Suomen World Visionin aluekehitysohjelmat ja erityishankkeet ovat suomalaisten rahoittamia. Yhteistyökumppanit kehitysmaissa ovat aina kansallisia World Vision -järjestöjä. Suomen World Visionin toiminta pohjautuu kristillisille arvoille. Järjestö toimii apua tarvitsevien hyväksi uskontoon, etniseen taustaan tai sukupuoleen katsomatta. Suomen World Vision ei kysy avunsaajilta tai -antajilta heidän vakaumustaan, eikä työskentele sen muuttamiseksi.