Joacim Lorentsson SWIRAn uusi puheenjohtaja

Report this content

Joacim Lorentsson, Kuka Nordic AB:n Pohjoismaiden myyntipäällikkö, on valittu Swedish Industrial Robot Associationin (Swira) puheenjohtajaksi.

– On inspiroivaa, että olen saanut luottamuksen johtaa yhdistyksen työtä; se on suuri kunnia, Joacim Lorentsson sanoo. 

Swiran agenda on kirkas ja selkeä, Lorentsson toteaa. Se pohjautuu sille tosiasialle, että teollisuusrobottien yleistymistä ja oikeanlaista käyttöä tarvitaan Ruotsin teollisuuden taloudellisen aseman ja kilpailukyvyn säilyttämisessä.  Myös robottien tarjoamat mahdollisuudet ovat nykyään suuremmat kuin aiemmin.

– Esimerkiksi nykyisten monitoimisten robottien ja standardisoitujen sovellusten ansiosta myös suppeampia tuotantosarjoja valmistavien pienten yritysten on usein kannattavaa investoida robottiratkaisuihin, Lorentsson sanoo.

Yhdistyksen suunnittelemiin konkreettisiin toimiin kuuluu marraskuussa 2015 järjestettävä robottikonferenssi.

– Toteutimme vuonna 2013 konferenssin, joka sai niin positiivista vastakaikua, että meille on luonnollista järjestää uusi konferenssi ensi vuoden syksyllä, Lorentsson toteaa.

Lisätietoja

Joacim Lorentsson 

Puhelin: +46 31 726 62 69
Matkapuhelin: +46 708 32 70 69
Sähköposti: joacim.lorentsson@kuka.se

About SWIRA:
The Swedish Industrial Robot Association (SWIRA) is a trade association with the aim to stimulate the development and use of robotics, and to be a unifying forum for stakeholders in the Swedish robotic automation business. SWIRA currently has about 25 members including academic institutions. SWIRA is a member of IFR International Federation of Robotics. 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Esimerkiksi nykyisten monitoimisten robottien ja standardisoitujen sovellusten ansiosta myös suppeampia tuotantosarjoja valmistavien pienten yritysten on usein kannattavaa investoida robottiratkaisuihin.
Joacim Lorentsson