Herman Wallén esittelee tohtorintutkinnossaan Sibeliuksen laulujen tyylillisen monimuotoisuuden

Report this content

Oopperalaulaja Herman Wallén on tohtorintutkinnossaan vertaillut Jean Sibeliuksen (1865–1957) yksinlauluja hänen Keski-Euroopassa vaikuttaneiden aikalaistensa säveltämiin lauluihin sekä tutkinut laulaja, laulupedagogi Karl Scheidemantelin (1859–1923) pedagogiikkaa. Wallénin taiteilijakoulutuksessa valmistuva tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 26. toukokuuta.

Wallénin tohtorintutkinnon taiteellinen osio sisälsi neljä konserttia ja Sibeliuksen kahdenkymmenen yksinlaulun levytyksen. Kokonaisuus tuo esille Sibeliuksen laulujen tyylillisen monimuotoisuuden, josta on myös mainintoja Sibelius-kirjallisuudessa. Wallénin tavoitteena on ollut herättää kiinnostusta erityisesti Sibeliuksen harvoin esitettyjä lauluja kohtaan ja samalla tuoda esille kansallissäveltäjämme lied-tuotannon helmiä. Wallén havaitsi, että harvemmin esitetyt laulut kuten Theodora, I natten, Älven och snigeln tai Solitude ilmentävät Sibeliuksen sävellystyylin omintakeisuutta mutta samalla myös viittaavat keskieurooppalaiseen lied-traditioon.

- Löysin Sibeliuksen lauluista yhtäläisyyttä etenkin Hugo WolfinHans Pfitznerin sekä Arnold Schönbergin laulutuotantoon. Sibeliuksen ja Wolfin välillä voidaan jopa puhua eräänlaisesta hengenheimolaisuudesta, Wallén toteaa.

Tohtorintutkintoonsa sisältyvässä kirjallisessa tutkielmassa Wallén tarkastelee säveltäjä Richard Wagnerin (1813–1883) vaikutusta Karl Scheidemantelin pedagogiikkaan. Wagnerilla oli suuri vaikutus Scheidemanteliin paitsi taiteilijana ja pedagogina, myös ihmisenä. Wallén vertailee tutkielmassaan joitakin Wagnerin keskeisiä ajatuksia Scheidemantelin kirjoittamiin lauluoppimateriaaleihin ja tarkastelee myös tämän vaikutusta muihin, myöhemmin vaikuttaneisiin saksalaisiin laulupedagogeihin.

Lisätietoja:
Herman Wallén
+4917645988320
herman.wallen@uniarts.fi

Herman Wallénin tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
26.5.2018 klo 11, Musiikkitalo, Camerata

Taiteellinen kokonaisuus: Topical Intertextuality in the Songs of Jean Sibelius and his Contemporaries.
Kirjallinen tutkielma: ,,Wie einer singt, so ist er". Der Einfluss Richard Wagners auf die Gesangspädagogik Karl Scheidemantels (1859–1923).
Taiteellisen kokonaisuuden arvioinut lautakunta: Mut Aulikki Eerola, Monica Groop, Prof. Markus Schäfer, MuT Annikka Konttori-Gustafsson, Ilmo Ranta, Tom Krause (k. 2013)

Tilaisuuden valvoja: Prof. Anne Kauppala

Kirjallisen tutkielman arvioinut lautakunta: Dr. Martin Knust 

Tilaisuus on osittain englanninkielinen

Lisätietoja tohtorikoulutuksesta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.uniarts.fi

Avainsanat: