Sibelius-Akatemian ja Juilliardin yhteisorkesteri esiintyy Musiikkitalossa 26. elokuuta

Tiedote medialle 15.8.2017
Vapaa julkaistavaksi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja maailman parhaaksi esittävien taiteiden yliopistoksi arvioitu Juilliard School muodostavat yhteisen sinfoniaorkesterin Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Orkesteri esiintyy Esa-Pekka Salosen johdolla Helsingin Musiikkitalossa 26. elokuuta.

Kiertueen ohjelmassa on suomalaista ja yhdysvaltalaista musiikkia. Konserteissa kuullaan Jean Sibeliuksen Lemminkäinen , op. 22 (1895/97), Esa-Pekka Salosen Mania (2000) sekä Steven Stuckyn Radical Light (2006–07), joka on saanut inspiraationsa Sibeliuksen neljännestä ja seitsemännestä sinfoniasta. Salosen teoksen solistina esiintyy 19-vuotias, viime keväänä maineikkaan HarrisonParrott-agentuuritoimiston listoille päässyt sellisti Jonathan Roozeman . Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen kasvattina Roozeman on niittänyt kilpailukokemusta muun muassa Moskovan Tšaikovski-kilpailusta 2015, yltäen aina finaaliin saakka. Tällä hetkellä hän opiskelee saksalaisessa Kronberg-akatemiassa professori Frans Helmersonin oppilaana.

– Odotan innolla työskentelyä yhteisorkesterin ja Esa-Pekan kanssa. Projektista tulee hauska, koska tunnen suurimman osan orkesterin soittajista jo ennalta, Jonathan Roozeman kertoo.

Roozeman kuvailee Esa-Pekka Salosen sellokonserttoa todella haastavaksi ja virtuoosiseksi.

– Olen harjoitellut Maniaa toden teolla jo pari kuukautta, ja se on yksi vaikeimpia opettelemiani kappaleita. Haastavinta teoksessa on erotella nopeat virtuoosiset kuviot seesteisimmistä laulavista osioista.

Sinfoniaorkesterin noin 90 soittajasta puolet ovat Sibelius-Akatemiasta ja puolet Juilliardista. Sibelius-Akatemian opiskelijat valittiin orkesteriin koesoitoissa helmi–maaliskuussa, ja konserttimestariksi valittiin viulunsoiton opiskelija Essi Höglund . Orkesteri harjoittelee Helsingissä 23.–26. elokuuta 2017.

Orkesteri konsertoi myös Tukholman Itämerifestivaalilla 28. elokuuta ja New Yorkin Lincoln Centerissä 5. syyskuuta. Kolmen konsertin kiertuetta tukevat Jane ja Aatos Erkon säätiö, Suomi 100 -hanke, Sibelius-Akatemian tukisäätiö ja Wärtsilä.

Sibelius-Akatemian yhteistyö Juilliardin kanssa alkoi vuonna 2005, kun yhdysvaltalaiskoulun orkesteri vieraili Helsingissä osana satavuotiskiertuettaan. Yhteistyö jatkui 2013 Jane ja Aatos Erkon säätiön tukemana, kun oppilaitosten opiskelijoista koottu yhteinen kamariorkesteri esiintyi New Yorkissa ja Helsingissä.

Valmisteilla videodokumentti

Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin orkesterin kiertueesta on tekeillä neliosainen lyhytdokumenttisarja. Sarjan tuottaa sosiaalisen median markkinointiin erikoistunut Vapa Media.

– Dokumenttisarja näyttää, millaista klassisen musiikin opiskelu on nykypäivänä ja millaisia Sibelius-Akatemian opiskelijat ovat. On ollut mielenkiintoista nähdä ulkopuolisena, miten tiivis ja toisiaan tsemppaava yhteisö Sibelius-Akatemia on. Päähenkilömme esimerkiksi treenaavat yhdessä koesoittoihin ja auttavat toisiaan eteenpäin, käsikirjoittaja-ohjaaja Laura Hakalisto kertoo.

Dokumentin päähenkilöinä toimivat neljä klassisen musiikin opiskelijaa ovat lähteneet mukaan hulluimpiinkin ideoihin ennakkoluulottomasti.

– Olemme päässeet kurkistamaan sekä opiskelijoiden arkeen että kuvaamaan heitä erilaisissa fantasiapaikoissa. Yhden opiskelijan veimme esimerkiksi soittamaan lyömäsoittimia Nuuksion kansallispuistoon.

Polte-niminen, ennen kaikkea toveruudesta kertova dokumenttisarja julkaistaan lokakuussa osoitteessa uniarts.fi/sibajuilliard2017 .

Salonen ja seuraava sukupolvi – Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin sinfoniaorkesteri
La 26.8. klo 19.00
Musiikkitalon konserttisali, Mannerheimintie 13a
Loppuunmyyty.
Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin sinfoniaorkesteri
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari
Jonathan Roozeman, sello
Steven Stucky: Radical Light
Esa-Pekka Salonen: Mania
Jean Sibelius: Lemminkäinen op. 22

Konsertti lähetetään suorana Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä.

Lisätiedot ja median vapaaliput Musiikkitalon konserttiin 26.8.

Intendentti Anna Rombach
p. 040 710 4333
anna.rombach@uniarts.fi

Haastattelupyynnöt

Markkinointisuunnittelija Johanna Laitinen
p. 040 710 4214
johanna.laitinen@uniarts.fi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.uniarts.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Taideyliopisto vaalii ja uudistaa taidetta sekä kouluttaa taiteilijoita, joiden työskentely tuo yhteiskuntaan uusia näkökulmia, ajattelumalleja, hankausta ja elinvoimaa. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Opiskelijoita on yhteensä noin 2100 ja henkilötyövuosia noin 700. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

Tilaa