Suomi haluaa iltamaohjelmaa

Report this content

Näyttelijäopiskelijoiden ja Juha Hurmeen ohjelmalle valtava kysyntä – edessä kiertue Raaseporista Sodankylään.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu lähtee iltamakiertueelle Suomen syrjäkylille syksyllä 2017. Liki viisisataa esiintymistoivetta kyläyhdistyksiltä ylitti järjestäjien hurjimmatkin toiveet, ja nyt näyttelijäntaiteen opiskelijat ja ohjaaja Juha Hurme vievät opiskelijoiden esityksen kylä- ja työväentaloille ympäri Suomea.

Kiertue-esitys Suomi 100 000 vuotta on nuorten ja valovoimaisten näyttelijäopiskelijoiden taidokas teatteriesitys, joka on rakennettu perinteisten iltamien muotoon. Esitykselle etsittiin esiintymispaikkoja seurojen- ja työväentaloilta ja vanhoista kyläkouluista. Hakemuksia tuli 486, joiden joukosta valittiin mukaan 16.

Iltamaohjelman kokoaa ja ohjaa kirjailija, ohjaaja ja kansantaiteilija Juha Hurme, joka tunnetaan mm. soolonäytöksestään Puupää, jolla hän on kolunnut 200 seurojen- ja työväentaloa Inarinjärveltä Hankoon vuodesta 2003 alkaen.  

– Hurja kiinnostus iltamiin teki meidät tekijät sekä onnellisiksi että epätoivoisiksi. Onnellisiksi sen tähden, että oli aivan mahtavaa huomata, kuinka tämän laajan maan joka kolkassa ollaan vireitä, valppaita ja kulttuurinnälkäisiä. Epätoivoisiksi sen tähden, että pystymme tekemään vain rajallisen määrän esityksiä. On sydäntä särkevää joutua torjumaan niin hienoja paikkoja, niin paljon yhteistyöhalukkuutta, niin suurta odotusta ja tervetulleiksi toivottamista, kuvailee Juha Hurme.

Kriteereinä valinnoille oli paikkojen mahdollisimman syrjäinen sijainti ja järkevä matkareitti esiintyjille. Esiintyjinä Iltamissa ovat Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen maisteriopiskelijat Silva Belghiti, Eetu Känkänen, Myy Lohi, Miro Lopperi, Roosa Söderholm, Sampsa Timoskainen, Juho Uusitalo sekä Tuuli Kainulainen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Esityskielinä ovat suomi ja viittomakieli.

Suomi 100 000 vuotta -iltamaesityksen kiertuepaikat ja -päivät 2017:

pe 13.10. Röykän–Leppälammen Nuorisoseura ry, Nurmijärvi (kenraaliharjoitus)
ti 17.10. Kolarin työväentalo, Kolari (ensi-ilta)
ke 18.10. Kelontekemän työväenyhdistyksen talo, Kelontekemä, Kittilä
to 19.10. Sattasen kylätalo Mäkitupa, Sodankylä
pe 20.10. Tanhuan kylätalo Messula, Savukoski
la 21.10. Kajastuksen seurantalo, Kairala, Pelkosenniemi
ti 24.10. Halkian työväentalo, Pornainen
ke 25.10. Antskogin kylätalo, Raasepori
to 26.10. Maamiesseurantalo Sampaala, Sammatti
pe 27.10. Nuorisoseurantalo Solbacka, Isnäs, Loviisa
la 28.10. Kanteleen seurantalo, Pukkila
ti 7.11. Kaskisten Nuorisotalo, Kaskinen
ke 8.11. Alvajärven maamiesseurantalo, Pihtipudas
to 9.11. Taipaleen valistustalo, Liperi
pe 10.11. Pöljän kyläyhditys, Pöljä, Siilinjärvi
la 11.11. Luopioisten maamiesseurantalo Rautahovi, Pälkäne

Tarkat esiintymisajat ja lipunmyyntitiedot voi kysyä suoraan esiintymispaikoilta

Suomi 100 000 vuotta -iltamat on osa Taideyliopiston Suomi 100 -ohjelmaa. Iltamien tuottamisesta vastaa näyttelijäntaiteen koulutusohjelma. Lue lisää juhlavuoden ohjelmasta osoitteesta http://suomifinland100.fi/project/taideyliopiston-juhlavuosiohjelma.

Lisätietoja:
Tuottaja Venla Heinonen, tuottaja, puh. 050 465 0877, venla.heinonen@uniarts.fi.

Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. Vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Opiskelijoita on yhteensä noin 2100 ja henkilötyövuosia noin 700.