Kansanmuusikko Outi Pulkkisesta tuli tohtorintutkinnon myötä vapaa ja virheetön esiintyjä

Tiedote medialle 24.9.2014
Julkaistavissa heti

Äänitaiteilija ja kansanmuusikko Outi Pulkkinen syventyi taiteellisessa tohtorintutkinnossaan suomalaiseen arkaaiseen musiikkiin ja kehitti kokonaisvaltaisen improvisaatiomenetelmän. Kansanmusiikin alaan kuuluva tohtorintutkinto Sileän tilan laulu tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 11.10.2014.

Tutkimus keskittyi kokonaisvaltaisen improvisaation kehittämiseen ja suomalaiseen arkaaisen musiikkiin, erityisesti runolauluun. Tutkinto sisälsi 23 konserttia ja yhden levyn. Pulkkinen kirjoitti kahdentoista soolorunolaulukonserttisarjan tuloksista kolme artikkelia, jotka käsittelevät muun muassa runonoppimismenetelmiä, runolaulutarinoiden ja -sävelmien sekoittumista ja tietoisuuden tilan muutoksia arkaaisen musiikin esitystilanteissa. Improvisaatiofestivaali Outi Pulkkisessa hän improvisoi neljän päivän aikana kymmenen tuntia yksin ja yhdessä eri musiikin ja taiteenalojen konkareiden kanssa.

Ääntä, liikettä ja puhetta kokonaisvaltaisesti yhdistävää sooloimprovisaatiomenetelmää kehittäessään Pulkkinen tutki esiintyjän tietoisuutta, itseohjausta, lihas-, kuulo- ja tunnemuistia, ilmaisullisten elementtien yhteyttä toisiinsa sekä esityksellisyyttä.

− Kokonaisvaltainen improvisaatio on tulevaisuuden ilmaisumuoto. Vapauden edellytyksenä on luopua yrittämisestä, kuunnella itseä ja ympäristöä tässä hetkessä, Pulkkinen toteaa.

Tutkinnon kirjallisessa osiossa Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin avataan taiteellisen tutkinnon harjoitusmenetelmien kehittymistä ja niitä harjoitusprosesseja, joiden kautta taiteellinen tutkimus tehtiin. Työn PDF-muotoinen sähköinen versio sisältää myös tallenteita tutkintoesityksistä: videoita, runolaulu-jouhikkokonsertin ja osan levystä And All the Paths Ended. Työ tulee nähtäville sähköisesti osoitteeseen http://ethesis.siba.fi.

Lisätietoja: Outi Pulkkinen (outi.pulkkinen@uniarts.fi, 045 6723 239)


Outi Pulkkisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus (taiteilijakoulutus, kansanmusiikki)
11.10.2014 klo 13 Black Box, Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a, Helsinki

Taiteellinen osio: Sileän tilan laulu
Kirjallinen työ: Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin

Tarkastustilaisuuden valvoja: Professori Heikki Uimonen
Lausunnon taiteellisesta opin- ja taidonnäytteestä sekä kirjallisesta työstä antavat FL, MuT (h.c.) Anneli Asplund ja FT Kati Kallio.

Tilaisuuden lopuksi on tarjolla kakkukahvit ja initiaatioriitti, jossa tohtoritutkittava siirtyy maisteriyhteisöstä tohtoriyhteisön jäseneksi.

Konsertti Valoa korvalle II – Outi Pulkkinen ja Teemu Korpipää Musiikkitalon Black Box-salissa 30.9.2014 klo 19.00

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.siba.fi | www.uniarts.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. www.siba.fiwww.uniarts.fi

Tilaa

Liitteet & linkit