Kristiina Ilmosen tohtorintutkinnossa soivat vanhakantaiset puhaltimet

Tiedote medialle 27.8.2014
Julkaistavissa heti

Kansanmuusikko Kristiina Ilmonen perehtyi tohtorintutkinnossaan Suomen ja lähiseutujen paimenmusiikkiin ja sävelsi uutta musiikkia paimensoiton inspiroimana. Tohtorintutkinto ”Musiikkia vanhoilta ja uusilta laitumilta” tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 6.9.2014.

Ilmosen taiteilijakoulutuksesta valmistuva tohtorintutkinto koostuu viidestä konsertista sekä soitinkehityshankkeesta. Hän on perehtynyt Suomen, Karjalan ja Inkerin puhaltimilla soitettuun paimenmusiikkiin sekä säveltänyt tutkintoon sisältyneiden konserttien musiikin. Jatkotutkinnon keskeisiä teemoja ovat tutkiva muusikkous, paimenmusiikki ja soittimet, muusikkona kehittyminen, improvisointi, muinaissuomalaisen musiikin muuntelun elementtien omaksuminen sekä ilmaisu ja läsnäolo. Ilmosen tutkinto on ensimmäinen vanhakantaisilla puhaltimilla tehty kansanmusiikin alan tohtorintutkinto. 

- Tavoitteenani on ollut asettua alttiiksi paimenmusiikille monin eri tavoin ja tutkia, millaista uutta musiikkia tämä prosessi minussa tuottaa, Ilmonen kertoo.

Tutkinnon tuloksena on syntynyt uusia improvisaation ja muuntelun menetelmiä sekä tietoa taiteen tekemisen prosesseista ja mäntyhuilun sointiin vaikuttavista rakenteellisista ominaisuuksista. Muusikon suhde soittimeen tulee esiin erityisesti tutkintoon sisältyvässä soitinkehityshankkeessa, jossa Ilmonen on yhdessä soitinrakentaja Rauno Niemisen kanssa suunnitellut uuden kuusiaukkoisen, mäntypuisen tulppakanavahuilun.

Kirjallisessa työssään Ilmonen kertoo taiteellisen työnsä prosesseista ja käsittelee tutkinnon keskeisiä oivalluksia. Myös tutkintoon sisältyvä uuden huilun kehityshanke ”Museosoittimesta työvälineeksi” on dokumentoitu osana kirjallista työtä.

Lisätietoja:
Kristiina Ilmonen

kristiina.ilmonen@uniarts.fi


Lisätietoja tohtorintutkinnoista Sibelius-Akatemiassa


Kristiina Ilmosen tohtorintutkinnon (taiteilijakoulutus) tarkastustilaisuus
6.9.2014 klo 14 Camerata, Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a, Helsinki

Tohtorintutkinnon otsikko: Musiikkia vanhoilta ja uusilta laitumilta
Tarkastustilaisuuden valvoja: Professori Heikki Uimonen
Lautakunnan lausunnon taiteellisesta opin- ja taidonnäytteestä sekä kirjallisesta työstä esittävät säveltäjä Heikki Valpola, professori Vesa Kurkela, MuT Sinikka Kontio sekä FT Risto Blomster.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.siba.fi | www.uniarts.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. www.siba.fiwww.uniarts.fi

Liitteet & linkit