Sibafest ottaa ensimmäisenä festivaalina Musiikkitalon kodikseen

Sibelius-Akatemian festivaali Sibafest järjestetään neljännen kerran 27.1. - 4.2.2012. Energiaa talven keskelle tuo tarjonta, jonka on koonnut vuoden 2012 festivaalin taiteellinen johtaja kansanmuusikko, harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi.

Yhdeksän päivän aikana yleisölle tarjoillaan noin neljäkymmentä tapahtumaa. ”Festivaalin ohjelmisto on monipuolinen sekä poikkitaiteellinen, ja olen tuonut sinne mukanani paljon myös maailman- ja kansanmusiikkia. Sibafestissä pääsee esille koko musiikkiyliopiston osaaminen. Vaali ja vapauta, on ajatus jota olen kantanut koko suunnittelun ajan mukanani”, Kalaniemi kuvailee.

Kuluneen syksyn aikana Sibelius-Akatemia on ottanut kodikseen Helsingin Musiikkitalon, ja Sibafest järjestetään siellä nyt ensimmäistä kertaa. Tapahtuman myötä yleisöllä hyvä tilaisuus tutustua Musiikkitalon tilojen moniin ulottuvuuksiin.”Saman katon alla järjestettävä festivaali antaa oivan mahdollisuuden käydä useassa konsertissa saman päivän aikana”, Kalaniemi vihjaa.

Festivaali käynnistyy voimalla kun perjantai-iltana vietetään Tulopelejä, jossa lavalla musisoivat 35-henkinen Siba Folk Big Band, legendaarinen Heikki Laitinen, Petri Prauda ja Maria itse. Heti seuraavana päivänä Musiikkitalon valtaavat kaikki lapselliset kun tarjolla on leikkiä, työpajoja, ja matineoita koko perheelle. Sibafest ottaa mukaan menoon muun muassa yli 40-vuotisen uran jazzmaailman huipulla tehneen Dave Liebmanin, Värttinän, Wimme Saaren, Sakari Kukon ja Kimmo Pohjosen. Ohjelmasta löytyy virsimediaatio murhaballadeja, tangoa ja liedejä sekä oopperaa aterioinnin rinnalle.

Sibafest?
  • Festivaalin ohjelmasisältö rakentuu pääosin Sibelius-Akatemian opiskelijoiden, opettajien ja alumnien toimesta
  • Järjestetään joka toinen vuosi, ensimmäinen vuonna 2006         
  • Esiintyjiä jokaisella festivaalilla on ollut noin 500         
  • Festivaalin kävijämäärä on lisääntynyt kerta kerralta; vuoden 2010 festivaalissa oli yli 8 000 kävijää         
  • Aiemmin Sibaestin taiteellisina johtajina ovat toimineet kapellimestari, professori Markus Lehtinen, säveltäjä/kapellimestari Kirmo Lintinen ja sellotaiteilija, professori Martti Rousi
Liput
  • Lippujen hinnat 0-39€        
  • Ennakkomyynti Lippupisteestä(www.lippu.fi, puh. 0600 900 900 (1,97€/min+pvm). Lipun hintaan lisätään mahdolliset myyntipistekohtaiset toimituskulut.        
  • Lipunmyynti Helsingin Musiikkitalon aulapalvelupisteessä ma-pe 9-18, la 9-17, su suljettu         
  • Lippuja lisäksi tuntia ennen konserttien alkua, mikäli tilaisuus ei ole loppuunmyyty
 

Lisätietoja: http://www.sibafest.fi/, http://www.facebook.com/sibafest
Hans Tinell, tuottaja, hans.tinell@siba.fi, 040 710 4318

Kuvat: http://kuvapankki.siba.fi/, Tunnus: sibakuvat / Salasana: pressi

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. www.siba.fiwww.uniarts.fi

Tilaa

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Sibafest järjestetään 27.1–4.2.2012. Festivaalin tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä tehdä tunnetuksi Sibelius-Akatemian toimintaa koko laajuudessaan. Nyt neljännen kerran järjestettävän festivaalin taiteellisena johtajana toimii vuonna 2012 kansanmuusikko, harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi.
Tweettaa