Mette Pökelmannista vuoden 2010 Taitajien Taitaja

Tämän vuoden Taitajien taitaja arvostaa ammatillista koulutusta ja ymmärtää koulutuksen merkityksen koko elämänkaarelle. Oulun Taitaja-kilpailut keräsivät yleisöä kaikkiaan 51 000 kävijää.

Kolmipäiväiset Taitaja 2010 -kilpailut saivat torstaina arvoisensa päätöksen juhlallisissa päättäjäisissä, joissa julkistettiin tämän vuoden Taitajien Taitaja. Oman alansa ehdottomaksi ykköseksi ja ammatillisen koulutuksen keulakuvaksi jury valitsi tänä vuonna Mette Pökelmannin Raaseporista Axxellin oppilaitoksesta. Pökelmann kilpaili Hevostenhoito-lajissa. Jury perusteli päätöstään seuraavasti: "Kilpailija on osoittanut erinomaisia taitoja omassa lajissaan kolmen kilpailupäivän ajan. Hän on positiivinen, iloinen ja omaa loistavat sosiaaliset taidot. Hän on ollut kilpailupäivien ajan erittäin ystävällinen ja humioinut kanssakilpailijat sekä lajin toimijat. Hänestä välittyy kunnioitus ja ylpeys omaa ammattialaansa kohtaan. Hän on energinen, ulospäin suuntautunut ja kielitaitoinen. Taitajien taitajaksi valittava kilpailija on erinomainen ammatillisen koulutuksen edustaja ja esimerkki muille nuorille. Hän ymmärtää koulutuksen merkityksen koko elämänkaarelle." Pökelmann toimii vuoden ajan ammatillisen koulutuksen edutajana. Palkinnoksi Taitajien Taitaja saa vuodeksi käyttöönsä Volkswagen Golfin. Auton avaimet voittajalle luovutti päätösjuhlassa Skills Finland ry:n puheenjohtaja ja Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen. "En ikinä maanantaina tänne lentokoneella tullessani olisi uskonut, että tämä torstaina loppuisi näin. Täällä on ollut todella hauska kilpailla", Taitajien taitaja Mette Pökelmann hehkui palkitsemisen jälkeen. Katse EM-kisoihin Oulun kilpailujen päätteeksi julkistettiin myös Suomen kisajoukkue EuroSkills 2010:een eli ammattitaidon euroopanmestaruuskilpailuihin, jotka pidetään joulukuussa Portugalin Lissabonissa. Joukkueen nimilistan löydät tiedotteen lopusta. Lissaboniin lähtijät ovat valikoituneet Suomen edustajiksi valmennuksen ja karsintojen kautta. Tulevien kuukausien aikana kilpailijat osallistuvat maajoukkueleireille luomaan joukkuehenkeä ja harjoittelevat kisoja varten omien alojensa valmentajien johdolla. Taitaja-pokaali siirtyi Kuopioon Oulun Taitaja-kisat olivat yleisömenestys. Kolmen päivän aikana Ouluhallissa nuorten ammattilaisten taidonnäytteitä kävi ihailemassa 51 000 henkeä.Päättäjäisissä oli kuitenkin aika siirtää kisaisännyys seuraavaan kaupunkiin. Oulun Taitaja-vuosi päättyi perinteisin menoin Taitaja-pokaalin luovutukseen seuraavalle kisakaupungille, Kuopiolle. Kuopion kilpailut järjestetään 3.-5.5.2011 ja niihin odotetaan kaikkiaan 40 000 kävijää. Oulun kilpailujohtaja Sauli Jaara kiitti päättäjäisissä kaikkia kisojen valmisteluun osallistuneita ja eritoten kilpailijoita. Taitaja-pokaalin Jaara luovutti Kuopion projektipäällikölle Illka T. Kemppaiselle. "Kun vuosi sitten seisoin Ilkan kengissä, ajattelin, että onhan tässä vuosi aikaa. Se meni kuitenkin todella nopeasti. Tämä pokaali velvoittaa onnistumaan erittäin hyvin ja uskon, että Kuopio sen tekee." Kemppainen puolestaan esitti kiitoksensa Taitaja Oululle ja kertoi tunnelman olevan nyt hyvä, vaikka painoa hartioille alkaakin kerääntyä. "Haluaisin nyt kuitenkin haudata meillä Kuopiossa levinneen fraasin 'Katsotaan sitten Oulun jälkeen'. Nyt on aika siirtää katseet Kuopioon, siellä nähdään!" Suomen maajoukkue EuroSkills 2010 -kilpailuihin Lissaboniin: Floristiikka: Jenniina Tiikkainen ja Heini Aunola Kultaseppä: Eeri Sivonen Tietokone ja verkot -tiimi: Toni Riepponen, Markus Lintula, Teemu Mikkonen, Daniel Mononen Verkkosivujen tuottaminen: Drazen Dodik Painotekniikka: ei vielä valittu CNC-jyrsintä: Lasse Tuominen Automaatioasennus: ei vielä valittu CAD-suunnittelu: Jani Sihvola Mekatroniikka: Juha-Matti Rossi ja Timo Honkala Elektroniikka: Ville Viitala ja Jussi Holsti Viherrakennus: Katja Pesonen, Reetta Höytyä ja Laura Janhunen Putkiasennus: ei vielä valittu Sähköasennus: ei vielä valittu Muuraus: Samu Toivanen Kattopeltiseppä: Jan Kakko Maalaus ja tapetointi: Mia Päivärinta Kuljetustekniikka: Jesse Einistö Lähihoitaja: Satu Haapalahti ja Iida Malinen Puhdistuspalvelut: Qua Siu ja Anni Riikonen Kokki: ei vielä valittu Ravintolapalvelu: Heidi Tuominen

Yrityksestä

Taitaja - Ammattitaidon SM -kilpailu on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma, jossa liki 350 nuorta 40 eri alalta kilpailee oman lajinsa suomenmestaruudesta. Taitaja 2010 Oulu -tapahtuma on Oulussa 27.-29.4.2010. Tapahtuman järjestää Oulun seudun ammattiopisto yhteistyössä Oulun seudun elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Kilpailuun voivat osallistua alle 21-vuotiaat ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevat. Ammattitaitokilpailutoimintaa koordinoi Suomessa Skills Finland ry.