Koulutus murtaa muureja – Valokuvanäyttely Nepalin oppilaskuntien nuorista

Asenteita muuttavat kyläkoulujen nuoret ja heidän ajatuksensa ovat pääosassa Jyväskylän seudulla loka- ja marraskuussa esillä olevassa valokuvanäyttelyssä.

Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo nepalilaisten nuorten elämästä vuoristokylissä ja heidän ajatuksistaan koulua, oppilaskuntia ja tulevaisuutta koskien. Oppilaskunta-aktiivit tekevät vaikuttamistyötä, kehittävät vedenjakelua ja vessoja koulussa ja tukevat heikko-osaisimpia.

Koulutus murtaa muureja -valokuvanäyttely antaa puheenvuoron näille aktiivisille koululaisille. jotka haluavat nähdä muutoksen kotikylissään ja kouluissaan. Nuoret kertovat suoraan suomalaisille nuorille, miksi he toimivat ja mitä he haluavat saada aikaan.

”Oppilaskunnan ansiosta koulumme ympäristö on nyt siisti ja puhdas ja meillä on juomavettä saatavilla.” – Bipin Adhikari, 13, Mirgen kylä, Nepal

”Haluan poliittiseksi päättäjäksi, koska haluan muuttaa asioita. Ennen oppilaskuntaa en uskaltanut puhua julkisesti. Nykyään en enää pelkää mitään.” – Chandika Khatiwada, 14, Mirgen kylä, Nepal

Valokuvanäyttely kiertää marraskuussa Jyväskylän seudulla kirjastoissa, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa.

Näyttely on aukioloaikojen puitteissa nähtävissä Jyväskylän yliopistolla kehitysyhteistyöviikon aikana Ruusupuiston aulassa (vk 44), Jyväskylän kaupungin pääkirjastossa (vk 45), Alkio-opistossa Korpilahdella (vk 46) ja Kansalaistoiminnankeskus Matarassa (vk 47).

Taksvärkki ry:n lukuvuoden 2015–2016 kampanjassa KOULUTUS MURTAA MUUREJA suomalaiset nuoret tukevat Nepalin kyläkoulujen oppilaskuntien työtä paremman kouluympäristön ja tasa-arvon puolesta.

Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka kehitysyhteistyöhankkeet edistävät kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia. Kampanjoillaan Taksvärkki kannustaa suomalaisia nuoria maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Taksvärkki ry on ulkoministeriön kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestö.

Lisätietoja:

Tiedottaja Pamela Arslan, Taksvärkki ry, 050 541 9239, pamela.arslan@taksvarkki.fi

Jyväskylän aluekoordinaattori Marja Pietiläinen, Taksvärkki ry, jyvaskyla@taksvarkki.fi

www.taksvarkki.fi/nepal

Avainsanat:

Yrityksestä

Nuorelta nuorelle! Tuemme lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista kehitysmaissa sekä kannustamme suomalaisia nuoria maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Taksvärkkiä on tehty vuodesta 1967. Teemme kehitysyhteistyötä, kampanjoita ja globaalikasvatusta. Taksvärkki ry:n monivuotiset kehitysyhteistyöhankkeet edistävät kehitysmaiden lasten ja nuorten ihmisoikeuksia, elämänhallintataitoja ja vaikutusmahdollisuuksia. Tavoitteena on, että nuorista tulee omien yhteisöjensä aktiivisia toimijoita. Parhaillaan toteutamme hankkeita yhdessä paikallisten kumppanijärjestöjemme kanssa Sambiassa, Keniassa, Sierra Leonessa, Guatemalassa, Mosambikissa ja Kambodzhassa. Taksvärkki ry:n hankkeissa nuoret itse ovat aktiivisia toimijoita. Globaalikasvatuksemme kertoo kehitysmaiden lasten ja nuorten elämästä, mutta myös herättää pohtimaan ja purkamaan stereotypioita kehitysmaiden oloista. Hankkeissamme muodostamme myös suoran yhteyden suomalaisten ja kehitysmaiden lasten ja nuorten välille.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Oppilaskunnan ansiosta koulumme ympäristö on nyt siisti ja puhdas ja meillä on juomavettä saatavilla.
Bipin Adhikari, 13, Mirgen kylä, Nepal