Talenom Barometri 05/2011: Pk-yritysten taloustilanne on tasaisesti edellisvuotta parempi

Suomalaisten pk-yritysten liikevaihto oli ajanjaksolla 4/2010 - 3/2011 keskimäärin 16,3 prosenttia suurempi kuin edeltäneellä 12 kuukauden jaksolla. Pk-yritysten kannattavuus koheni liikevaihtotasoakin reippaammin ja liikevoittoa kertyi 35,0 prosenttia enemmän kuin samalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Yritysten kassoissa oli maaliskuun lopussa 2,1 prosenttia enemmän rahaa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

”Kasvu liikevaihdoissa näyttää tasoittuvan. Toki niin, että yli 16 prosentin kasvu edelliseen vuoteen nähden on merkittävä. Liikevoittojen kasvu on niin ikään taittumassa ja vertailukelpoiset kasvulukemat edelliseen vuoteen nähden tullevat tasaantumaan vielä entisestään”, selittää barometriä Talenom Oy:n toimitusjohtaja Harri Tahkola.

”Pk-yritysten kasvu on erityisen tärkeää. Mikäli kasvutaso säilyy näin korkealla, voinemme lopettaa kaikki veronkorotuskeskustelut. Verojen korottaminen kuulostaa olevan lähes ainoa keino julkisen sektorin talouden tasapainottamiseksi. Pk-yrittäjät kyllä löytäisivät muitakin keinoja. Yksi niistä on julkisten palveluiden laajempi yksityistäminen. Sillä voitaisiin saavuttaa merkittäviä säästöjä. Julkinen hankintalaki vaan tahtoo olla niin byrokraattinen ja jäykkä, että pienemmät ja innovatiivisemmat yritykset eivät kilpailutuksissa pärjää. Tähän pitäisi saada muutosta”, esittää Harri Tahkola.

Talenom Barometrin tulokset perustuvat laajaan otantaan suomalaisista pk-yrityksistä. Barometrin tuloksia saa vapaasti julkaista ja siteerata, mutta se edellyttää aina lähteen mainitsemista. Barometri on luettavissa myös Talenomin kotisivuilla www.talenom.fi.

Talenom on yksi Suomen suurimmista talouden hallinnan palvelutaloista ja toimii 12 paikkakunnalla ja kolmella liiketoiminta-alueella: Tilitoimistopalvelut, Talousosastopalvelut ja Konsultointipalvelut. Talenomilla työskentelee yli 320 asiastaan innostunutta ja osaavaa talouden hallinnan ammattilaista ja palveluita käyttää noin 4400 asiakasta. Talenom tunnetaan aktiivisesta otteesta sekä ainutlaatuisesta palveluvalikoimasta, mukaan lukien markkinoiden edistyksellisimmät sähköiset taloushallinnon ratkaisut. Lisätietoja www.talenom.fi

Avainsanat:

Tilaa