Ruotsi valtaa Siljan laivat syksyllä - Heja Sverige!

Tänä syksynä Siljan Helsingin-laivat on lastattu Ruotsilla. On kansallispukuja, Abbaa, fikaa, kanelipullaa, silliä, katkarapuja ja husmanskostia – teema maistuu, näkyy ja kuuluu Silja Serenadella ja Silja Symphonylla 1.9.–14.11.2013. Heja Sverige!

Hyvää ruokahalua ruotsalaisittain

Silja Symphonyn keittiöpäällikkö Jonas Niklasson on laatinut Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Bistro Maxime-ravintoloihin syksyisen menun ruotsalaisista klassikkoannoksista. Listalta löytyy Lapin tunturinieriää, riistaa, turskaa, Pohjanmeren äyriäisiä ja Gotlannin lammasta.

– Menun lähtökohtana ovat olleet ruotsalaiset raaka-aineet ja pientilatuotteet. Yhteistyö pientilatuottajien kanssa on ollut helppoa ja toimivaa. Laivaliikenteen etuna on tietysti se, että voimme hankkia tuotteita sujuvasti tuoreena myös Tukholman päästä, kertoo Customer Experience Manager Tomi Söderström.

Makumatkalle koko Ruotsin halki pääsee helpoiten Bon Vivantin seitsemän ruokalajin Menu Signaturen parissa. Ruotsin kokkimaajoukkue on loihtinut menun ja odotettavissa on parhaita paloja niin Pohjanmeren rannoilta kuin Lapin tuntureilta. Annokset on ideoitu lääneittäin ja menun lähtökohtana on moderni, trendikäs ruotsalainen ruoka. Menun viinit toimittaa ruotsalainen viinimaahantuoja Vinovativa, joka toimii myös kokkimaajoukkueen sponsorina.

Happy Lobstereissa tarjoillaan Östermalmin kauppahallin kala- ja äyriäisravintolan Lisa Elmqvistin maistelulautasta, jolle on katettu mm. Toast Skagen –leipää, savustettua lohta ja silliä. Tämä on ensimmäinen kerta kun legendaarinen ravintola Lisa Elmqvist tekee yhteistyötä ulkopuolisen toimijan kanssa.

– Ruotsalaisten kahvittelua eli ns. ”fika-kulttuuria” ei myöskään ole unohdettu, sillä laivan Mundo kahvilassa on mahdollista pitää ihan oikea kahvitauko, eli fikapaus hyvän kahvin ja ruotsalaisen prinsessaleivonnaisen, perinteisen kanelipullan tai kokoospallon kera. Mundossa on tarjolla myös ruotsalaisia husmanskost-klassikoita, kuten lihapullia ja pyttipannua, kertoo Tomi Söderström.

Mamma mia, here I go again!

Laivat täyttyvät syksyllä ruotsalaisella laululla, musiikilla ja show’lla. Matkustajat toivotetaan tervetulleeksi laivaan jo satamassa Ruotsin kansallispuvuissa. Heja Sverige! -teeman iloiseen henkeen pääsee mukaan jo aivan matkan alusta asti.

Laivoilla tullaan näkemään poikkeuksellisen iso Heja Sverige! -show, sillä laulajien ja tanssijoiden lisäksi mukana on kokonainen livebändi. Show’t koostuvat schlagerista, Abbasta, Loreenista ja tietysti tanssista ja soitosta, ruotsalaisittain. – Tällaisen mittakaavan show’ta ei ole Itämerellä hetkeen tehty eikä nähty, vinkkaa viihdepäällikkö Lauri Domnick.

– Shown bändin jäsenet jalkautuvat myös laivan promenadelle ja pitävät siellä huolen hieman akustisemmalla kokoonpanolla yleisön viihtyvyydestä Heja Sverige! -hengessä pitkin iltaa. Näin saadaan myös meidän uniikille promenadelle hieman ruotsalaista säpinää ja toimintaa, kertoo Lauri Domnick.

Perjantailähdöillä on liuta tunnettuja ruotsalaisia artisteja: Pernilla Wahlgren 6.9. (esiintyy risteilyn paluumatkalla 7.9.), Nanne Grönvall 13.9. (esiintyy 14.9.), Charlotte Perrelli 20.9. (esiintyy 21.9.), Linda Bengzing 27.9. (esiintyy 28.9.), Dr. Alban 4.10. (esiintyy 5.10.), Markoolio 11.10. (esiintyy 12.10.), Louise Hoffsten 1.11. (esiintyy 2.11.) ja Pandora 8.11. (esiintyy 9.11.).

– Tänä syksynä merta ylittäessä molli muuttuu duuriksi ihan itsestään. Meno on koko ajan iloista. Alkuviikolla matkustajille on tarjolla ruotsalaista iskelmää ja loppuviikosta nykyaikaisempaa tanssihittiä. Nyt on Ruotsi-ilottelun vuoro, sanoo Lauri Domnick.

Lapsetkin pääsevät Heja Sverige! -tunnelmaan, sillä lastenhuoneen leikittäjät ovat luvanneet aimo annoksen ruotsia niin leikkihuoneessa, kuin Muumidiskossakin. Aika moni lapsimatkustajista saattaa siis puhua sanan jos toisen ruotsia tämän risteilyn jälkeen!

Lisätietoja antavat:

Viihdepäällikkö Lauri Domnick, 050 440 2851, lauri.domnick@tallinksilja.com

Customer Experience Manager Tomi Söderström, 050 355 0242, tomi.soderstrom@tallinksilja.com

Tallink Silja Oy on osa AS Tallink Gruppia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yhtiön laivat liikennöivät Suomesta Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan ja Silja Line-brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Tallink Silja Oy toimii Helsingissä, Turussa, Tampereella ja tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä.
www.tallinksilja.fi
www.tallink.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Tallink Silja Oy on osa AS Tallink Gruppia, joka on Itämeren alueen johtava matkustajaliikennevarustamo. Yhtiö liikennöi Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan sekä Silja Line -brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Tallink Silja Oy toimii Suomessa Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä.

Tilaa

Pikafaktat

Tänä syksynä Siljan Helsingin-laivat on lastattu Ruotsilla. On kansallispukuja, Abbaa, fikaa, kanelipullaa, silliä, katkarapuja ja husmanskostia – teema maistuu, näkyy ja kuuluu Silja Serenadella ja Silja Symphonylla 1.9.–14.11.2013.
Tweettaa

Lainaukset

Tällaisen mittakaavan show’ta ei ole Itämerellä hetkeen tehty eikä nähty.
Lauri Domnick
Menun lähtökohtana ovat olleet ruotsalaiset raaka-aineet ja pientilatuotteet. Yhteistyö pientilatuottajien kanssa on ollut helppoa ja toimivaa.
Tomi Söderström
Tänä syksynä merta ylittäessä molli muuttuu duuriksi ihan itsestään. Meno on koko ajan iloista. Alkuviikolla matkustajille on tarjolla ruotsalaista iskelmää ja loppuviikosta nykyaikaisempaa tanssihittiä. Nyt on Ruotsi-ilottelun vuoro!
Lauri Domnick