Silja Symphony vie lapsiperheiden risteilyelämyksen uudelle tasolle - lapset ja nuoret suunnittelivat unelmalaivansa

M/S Silja Symphony matkustaa telakalle mittavia uudistuksia varten. Lasten oma Silja Land kokee todellisen muodonmuutoksen, jonka suunnittelussa lapset ja nuoret ovat olleet mukana alusta asti. Lokakuun puolivälistä lähtien uudistunut laiva palvelee Helsinki−Tukholma-reitillään entistä paremmin myös laatutietoisia shoppailijoita ja hyvän ruoan ystäviä.

Silja Symphonyn uudistus kulkee alkuvuonna uudistetun sisaralus Silja Serenaden vanavedessä. Myös Silja Symphonyllä ostosmahdollisuudet monipuolistuvat pinta-alaltaan laajentuvan Tax Free Superstoren myötä. Jatkossa merillä voi halutessaan shoppailla myös huippulaadukasta pienelektroniikkaa sekä luksustuotemerkkien kelloja, koruja ja laukkuja.

– Uudistuksilla haluamme vastata entistä paremmin asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin. Lapsille risteily Itämerellä on aivan erityinen elämys ja irtiotto arjesta. Olemme saaneet lapsilta huiman määrän ideoita, joista osa toteutetaan nyt ja osa toivottavasti myöhemmin. Olemmekin ylpeitä voidessamme esitellä lapsiperheitä koskevat uudistukset, Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Margus Schults kertoo.

Leikkimaailma Silja Land siirtyy kokonaisuudessaan viidennelle kannelle ja sen tilalle Promenadelle rakennetaan sushiravintola. Erityisesti lapset ja nuoret ovat toivoneet japanilaisia makuja laivan ravintolamaailmaan. Lisäksi Silja Symphonylla vierailevat herkkusuut saavat jatkossa nauttia italialaisesta keittiöstä Ravintola Tavolàtassa.

Ennakkoluulotonta suunnittelua – nuorten risteilyvieraiden ideat yllättivät

Silja Symphonyn uudistuksesta vastaavat arkkitehti Heikki Mattila sekä sisustusarkkitehti Marjut Nousiainen. Tärkeässä roolissa ovat myös lapset ja nuoret, jotka suunnittelivat unelmaristeilynsä yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa järjestetyissä työpajoissa. Aaltoa suunnitteluhankkeessa edusti yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki MIND-tutkimusryhmästä. Työpajakokemus lasten kanssa yllätti ammattilaiset – ideat ”lasten suusta” olivat paitsi rohkeita myös erittäin pitkälle pohdittuja ja käyttökelpoisia.

– Lasten näkökulmasta risteilylaiva antaa loputtomasti mahdollisuuksia tehdä asioita hauskemmin. Osallistuminen työpajoissa oli erittäin aktiivista, ja lapsilta saatiin hienoja ideoita, Tuulenmäki sanoo.

Pinta-alaltaan merkittävästi laajentuva Silja Land on sisustettu lasten mieltymysten mukaan. Työpajoissa syntyneistä ideoista toteutettaviksi valittiin mm. kiipeilyseinä, erityisesti poikien toivoma legonurkkaus sekä jäätelöbaari, jossa voi tuunata itse lempijäätelöannoksensa. Myös uudistuva kylpylä rakennetaan vastaamaan paremmin pienten lasten toiveita. Remontin jälkeen pieniä vesipetoja odottaa isompi lastenallas ja vesiliukumäki.

Hyljekin hymyilee uudistuksista

Silja Symphonyn ja Silja Serenaden uudistuksien myötä myös Silja Linen logo muuttuu – jatkossa Itämeren viihdyttävimmän risteilyelämyksen tunnistaa iloisesti hymyilevästä hylkeestä.

- Olemme kuunnelleet asiakkaitamme, jotka ovat olleet erityisen ihastuneita Suomessa jo alkuvuoden 2014 aikana mainonnassa käytettyyn hymyilevään hylkeeseen. Kun hylje hymyilee, uskomme sen tarttuvan myös suomalaisiin. Miniloma laivalla kun saa sangen monen hymyilemään, sanoo Schults hymyissä suin.

Lisätietoja antavat:
Tallink Silja Oy, viestintäjohtaja Marika Nöjd, +358 400 207 704, marika.nojd@tallinksilja.com
Tallink Silja Oy, toimitusjohtaja Margus Schults, +358 50 354 5867, margus.schults@tallinksilja.com

www.silja.fi/uutta

Tallink Siljan kuvapankki medialle löytyy osoitteesta: http://www.tallinksilja.com/fi/web/fi/medialle

Silja Line Facebook: www.facebook.com/siljaline


Faktaa Silja Symphonyn uudistuksesta

  • Silja Symphony jää pois liikenteestä 6.9.2014 aamulla Helsingissä ja palaa liikenteeseen 16.10.2014 iltapäivällä Helsingistä. Laiva telakoidaan Turun korjaustelakalla Naantalissa.
    Uudistuksen kustannukset ovat noin 10 miljoonaa euroa.
  • Uudistuksen yhteydessä leikkimaailma Silja Land muuttaa kannelle 5 kauneushoitola Bellamaren tilalle. Promenadelle Silja Landin tilalle tehdään täysin uusi ravintola Sushi & Co. Lisäksi Buffet Serenadesta tulee Grande Buffet, Bistro Maximen tilalle rakennetaan italialainen ravintola Tavolàta, yhdeksännen kannen kokoushyttien tilalle rakennetaan kolme uutta Junior-sviittiä, Commodore-hytit ja - lounge uusitaan ja Sunflower Oasis -kylpyläosasto päivitetään ja kunnostetaan nykypäivän moderniksi spa-kylpyläksi. Kuudennen kannen ostosmahdollisuudet laajenevat uudeksi Tax Free Superstoreksi. Promenaden ostospaikat lisääntyvät ja valikoimiin tulee uusia brändejä. Uudella laivalla on entiseen verrattuna 51 prosenttia enemmän ostosmahdollisuuksia ja -paikkoja.
  • Matkustajille näkyvien muutosten lisäksi laivalla tehdään telakoinnin aikana myös paljon teknisiä kunnostustöitä.
  • Valmistusvuosi 1991, telakka Masa Yards, Turku
  • Kotisatama Tukholma, liikennöi Ruotsin lipun alla
  • Pituus 203 m, leveys 31,5 m
  • Matkustajamäärä 2852
  • Hyttejä 995, henkilöautoja 395

Tallink Silja Oy on osa AS Tallink Gruppia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yhtiön laivat liikennöivät Suomesta Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan ja Silja Line-brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Tallink Silja Oy toimii Helsingissä, Turussa, Tampereella ja tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä.
www.tallinksilja.fi
www.tallink.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Tallink Silja Oy on osa AS Tallink Gruppia, joka on Itämeren alueen johtava matkustajaliikennevarustamo. Yhtiö liikennöi Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan sekä Silja Line -brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Tallink Silja Oy toimii Suomessa Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Silja Symphony matkustaa telakalle mittavia uudistuksia varten.
Tweettaa
Lasten oma Silja Land kokee todellisen muodonmuutoksen, jonka suunnittelussa lapset ja nuoret ovat olleet mukana alusta asti.
Tweettaa
Lokakuun puolivälistä lähtien uudistunut laiva palvelee Helsinki−Tukholma-reitillään entistä paremmin myös laatutietoisia shoppailijoita ja hyvän ruoan ystäviä.
Tweettaa

Lainaukset

Uudistuksilla haluamme vastata entistä paremmin asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin.
Tallink Siljan toimitusjohtaja Margus Schults
Lasten näkökulmasta risteilylaiva antaa loputtomasti mahdollisuuksia tehdä asioita hauskemmin. Osallistuminen työpajoissa oli erittäin aktiivista, ja lapsilta saatiin hienoja ideoita.
Yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki, MIND-tutkimusryhmä