Saneerausohjelmaehdotus

Tecnotree Oyj
Pörssitiedote
30.9.2016 klo 13:00



Tecnotree Oyj:n ("Yhtiö") yrityssaneerausmenettelyn selvittäjä on tänään jättänyt täydennetyn saneerausohjelmaehdotuksen Espoon käräjäoikeuteen.

Selvittäjän näkemyksen mukaan saneerausohjelmaehdotus tulee siinä kuvattujen toimenpiteiden toteutuessa tuottamaan velkojille paremman lopputuloksen kuin konkurssi. Selvittäjä katsoo, että ohjelmaehdotuksen mukaisten toimien toteutuessa, Yhtiön liiketoiminta on mahdollista tervehdyttää.

Tässä tiedotteessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia ja perustuvat ohjelmaehdotuksessa esitettyihin tietoihin.

Verrattuna 30.3.2016 Espoon käräjäoikeudelle toimitettuun saneerausohjelmaehdotukseen, ohjelma ei enää perustu yhtä vahvasti yhtiön omaisuuden realisointeihin, vaan yhtiön operatiiviseen kassavirtaan.

Saneerausohjelmaehdotuksen keskeinen sisältö on seuraava:

  • Yhtiön saneerausmenettelyssä huomioitavien saneerausvelkojen kokonaismäärä on tällä hetkellä noin 73,9 miljoonaa euroa. Konserninsisäisiä saneerausvelkoja, jotka selvittäjän ehdotuksen mukaan leikataan kokonaisuudessaan, on yhteensä noin 36,7 miljoonaa euroa. Etuoikeudettomien tavallisten saneerausvelkojen osuus on noin 13,2 miljoonaa euroa. Vakuusvelkaa on yhteensä noin 23,8 miljoonaa euroa, josta yrityskiinnityksellä turvattua saneerausvelkaa on yhteensä noin 7,9 miljoonaa euroa. Selvittäjä esittää, että etuoikeudettomien tavallisten saneerausvelkojen pääomaa leikataan 50 prosenttia, jolloin maksettavaksi jäisi 50 prosenttia.
  • Saneerausohjelmaehdotus sisältää velvollisuuden maksaa etuoikeudettomille saneerausveloille lisäjako-osuutta mikäli maksuohjelman aikana Yhtiön operatiivinen kassavirta toteutuu ennustettua parempana.
  • Saneerausohjelman mukaiset suoritukset päättyvät 30.6.2025. Suoritukset selviävät saneerausohjelmaehdotuksen liitteestä 15. Vuonna 2016 maksetaan 0,1 miljoonaa euroa, 2017 vastaavasti 1,5 miljoonaa euroa ja 2018 2,0 miljoonaa euroa.

Jos saneerausohjelmaehdotus vahvistetaan, tulee konserni kirjaamaan velkojen leikkauksista kertaluontoista positiivista tulosvaikutusta noin 6,7 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi yhtiöltä purkautuu kirjattuja korkovarauksia. Niitä oli 30.6.2016 mennessä kertynyt 2,0 miljoonaa euroa.

Saneerausohjelmaehdotuksen liitteessä 14.2 on esitetty selvittäjän laatima saneerausbudjetti, jossa yhtiön operatiiviseksi kassavirraksi on merkitty -4,3 miljoonaa euroa vuodelle 2016, 3,8 miljoonaa euroa vuodelle 2017 ja 5,4 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Liitteessä esitetyt luvut eivät ole Tecnotreen julkistamia tavoitteita eikä yhtiö tule julkistamaan poikkeamia niistä.

Ohjelmaehdotuksen vahvistaminen ja voimaantulo ovat ehdollisia ja edellyttävät, että Tecnotree Oyj:n yhtiökokous hyväksyy ohjelmaehdotuksen.

Saneerausohjelmaehdotus on kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä.


TECNOTREE OYJ

LISÄTIETOJA
Kirsti Parvi
talousjohtaja

kirsti.parvi@tecnotree.com  
puhelin 050 517 4569

JAKELU
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.tecnotree.com

Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen teleoperaattoreiden IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan. Tecnotree auttaa tietoliikennepalvelujen tarjoajia kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkoja. Tecnotreen ratkaisujen avulla operaattorit voivat tarjota yksilöllisiä palvelupaketteja, parantaa asiakaskokemusta ja kasvattaa lisäarvoa asiakkaidensa elinkaaren kaikissa vaiheissa. Yhtiöllä on noin 900 työntekijää, jotka palvelevat maailmanlaajuisesti noin 90 operaattoria noin 70 eri maassa. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa www.tecnotree.com

 

Yrityksestä

Tecnotree on kansainvälinen IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan teleoperaattoreille ja muille toimijoille. Tecnotree auttaa asiakkaitaan kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkaa. Yhdessä asiakkaidensa kanssa Tecnotreen tavoitteena on auttaa kuluttajia hallitsemaan digitaalista elämäänsä paremmin. Tecnotreen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa www.tecnotree.com.