TECNOMENIN OSINGONMAKSU

Report this content
Tecnomen Oyj                              PÖRSSITIEDOTE                         
                                          25.3.2009 klo 08.30                   

TECNOMENIN OSINGONMAKSU                                                         

Yhtiön osingonmaksusta päättäminen ja maksun aikataulu ovat aiheuttaneet        
epätietoisuutta yhtiön osakkeenomistajien keskuudessa. Tästä johtuen yhtiö      
tarkentaa 19.3.2009 pidetyn yhtiökokouksen päätöksistä annettua tiedotetta      
osingonmaksun osalta.                                                           

Tecnomen Oyj:n yhtiökokous päätti 19.3.2009 osingon jakamisesta 31.12.2008      
päättyneeltä tilikaudelta siten, että osinkoa jaetaan 0,07 euroa osakkeelta.    
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osingon täsmäytys- ja              
maksupäivästä.                                                                  

Hallitus ei ole vielä tehnyt päätöstä osingon täsmäytys- ja maksupäivästä, mutta
päätös tullaan tekemään lähiviikkojen aikana. Yhtiö tulee antamaan päätöksestä  
erillisen pörssitiedotteen.                                                     

TECNOMEN OYJ                                                                    


Tuomas Wegelius                                                                 
talousjohtaja                                                                   


LISÄTIETOJA                                                                     
talousjohtaja Tuomas Wegelius, puhelin (09) 804 781                             


JAKELU                                                                          
NASDAQ OMX Helsinki Oy                                                          
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.tecnomen.com                                                                


Tecnomen lyhyesti                                                               
Vuonna 1978 perustettu Tecnomen on maailman johtavia teleoperaattoreiden        
käyttämien viestintä- ja maksuratkaisujen toimittajia. Tecnomen myy ja markkinoi
tuotteitaan ja palvelujaan sekä oman maailmanlaajuisen organisaationsa että     
globaalien ja paikallisten yhteistyökumppaniensa kautta. Yrityksen tuotteita on 
toimitettu yli 100 asiakkaalle eri puolille maailmaa. Tecnomenin pääkonttori    
sijaitsee Espoossa, Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on maailmanlaajuisesti 360
työntekijää 14 eri toimipisteessä. Tecnomenin osakkeet noteerataan NASDAQ OMX   
Helsinki Oy:n päälistalla. Lisää tietoa yrityksestä löytyy osoitteesta          
www.tecnomen.com

Tilaa