TECNOTREE PÄÄTTÄNYT SUUNNATUSTA MAKSULLISESTA OSAKEANNISTA
Tecnomen Lifetree Oyj PÖRSSITIEDOTE
30.10.2009 klo 13.00
TECNOTREE PÄÄTTÄNYT SUUNNATUSTA MAKSULLISESTA OSAKEANNISTA
Tecnotreen hallitus on 28.10.2009 päättänyt yhtiökokouksen sille 12.3.2008
antaman valtuutuksen nojalla suunnatusta maksullisesta osakeannista, jossa on
tarjottu merkittäväksi yhteensä 677 241 kappaletta yhtiön uusia osakkeita.
Osakeanti liittyy keväällä 2009 yhtiön ja Lifetree Convergence Ltd:n (nykyisin
Tecnotree Convergence Ltd.) välillä toteutettuun yrityskauppaan. Uudet osakkeet
on tarjottu merkittäviksi osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen
yhdeksälle Tecnotree Convergence Ltd:n työntekijälle ja osakkeenomistajalle sekä
APC Securities (India) Private Limited:lle. Kunkin uuden osakkeen merkintähinta
on 0,86 €. Merkintähinta maksetaan apporttiomaisuudella, joka on 174 333
kappaletta Tecnotree Convergence Ltd:n osakkeita.
Merkittäväksi tarjotut osakkeet on nyt merkitty ja apporttiomaisuus luovutettu.
Kaupan lopullisen selvityksen odotetaan tapahtuvan viikon kuluessa.
Tecnotreen osakepääoma ei muutu osakeannin seurauksena, mutta osakkeiden määrä
nousee 677 241 osakkeella. Siten yhtiön uusi osakkeiden määrä on 73 630 977
kappaletta. Uudet osakkeet on tarkoitus hakea kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX
Helsinki Oy:n päälistalle siten, että kaupankäynnin uusilla osakkeilla odotetaan
alkavan marraskuussa 2009.
TECNOMEN LIFETREE OYJ
LISÄTIETOJA
Tuomas Wegelius, talousjohtaja, puhelin 0400 433 228
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tecnotree.com
Tecnotree lyhyesti
Vuonna 1978 perustettu Tecnotree (Tecnomen Lifetree) on maailman johtavia
teleoperaattoreiden käyttämien tuki- ja asiakaspalveluratkaisujen (Business and
Operations Support Systems (BSS/OSS) ja Value Added Services (VAS)) toimittajia.
Tecnotree myy ja markkinoi tuotteitaan ja palvelujaan sekä oman
maailmanlaajuisen organisaationsa että globaalien ja paikallisten
yhteistyökumppaniensa kautta. Yrityksen tuotteita on toimitettu yli 120
asiakkaalle eri puolille maailmaa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa, ja sen
palveluksessa on maailmanlaajuisesti yli 800 työntekijää 20 eri toimipisteessä.
Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella
TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä on osoitteessa www.tecnotree.com.