Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi ehdolla 72 innovaatiota

Report this content

Vuoden 2018 Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi esitettiin nimeämiskauden loppuun mennessä 72 innovaatiota ja 105 henkilöä. Eniten ehdokkaita saatiin terveysteknologian ja biolääketieteen sekä materiaali- ja prosessiteknologian aloilta.

Suurin osa nimetyistä innovaatioista tulee Euroopasta, toiseksi eniten Yhdysvalloista. Ehdokkaita nimesivät innokkaimmin yliopistot ja tutkimuslaitokset, mutta yritysten osuus on hienoisessa nousussa. Nimeäjät aktivoituivat erityisesti Aasiassa, jossa toimivat organisaatiot tekivät kolme kertaa enemmän nimeämisiä kuin edellisellä nimeämiskaudella 2015.

Nimeämiskausi järjestettiin 3.4 – 31.7.2017, jona aikana tutkimuslaitokset, yliopistot ja yritykset eri puolilta maailmaa saivat esittää ehdokkaita palkinnon saajaksi.

 

Palkintolautakunta arvioi ehdokkaat ja ehdottaa voittajaa TAF:n hallitukselle

Nimetyt ehdokkaat arvioidaan perusteellisesti kuluvan syksyn ja talven aikana. Työstä vastaa riippumaton Millennium-teknologiapalkinnon palkintolautakunta, jonka jäsenet edustavat kattavasti teknologian eri osa-alueita. Palkintolautakunnan jäsenet pääsevät käsiksi kaikkeen nimeäjien laatimaan aineistoon ja he perehtyvät lupaavimpiin ehdokkaisiin tarkemmin. Arviointiprosessin jälkeen palkintolautakunta tekee ehdotuksen Tekniikan Akatemian hallitukselle, joka tekee päätöksen voittajasta.

Palkintolautakunnan uutena puheenjohtajana viime keväänä aloittanut Aalto-yliopiston professori Päivi Törmä odottaa arviointityötä innolla.

On hienoa päästä palkitsemaan tieteellistä työtä, joka on auttanut merkittävästi ihmiskuntaa. Itselleni on myös kiinnostavaa päästä oppimaan teknologiasta oman osaamisalueeni ulkopuolelta.”

 

Voittaja julkistetaan 22.5.2018

Vuoden 2018 Millennium-teknologiapalkinnon voittaja julkistetaan 22.5.2018, jolloin järjestetään myös palkinnon jakoon liittyvät juhlallisuudet.

 

Lisätietoja:

Päivi Törmä, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Aalto-yliopisto, puh. 050 382 6770

Ari Ahonen, toimitusjohtaja, Tekniikan Akatemia TAF, puh. 0400 618 300

 

Millennium-teknologiapalkinto

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen kunnianosoitus ihmisten elämänlaatua parantaville innovaatioille. Palkinto on arvoltaan miljoona euroa ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkintoa ei myönnetä elämäntyöstä, vaan sen tarkoituksena on kannustaa palkittavan innovaation jatkotutkimusta ja -kehitystä huipputasolla. Suomen suuria vahvuuksia on käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa, jota Millennium-teknologiapalkinto osaltaan tekee tunnetuksi. Millennium-teknologiapalkinnon jakaa Tekniikan Akatemia TAF.

 

Millennium-teknologiapalkinnon yhteistyökumppanit

Aalto-yliopisto, FIM, Neste, Nokia, Outotec

 

www.taf.fi

@Tech_Acad_Fin

Päivi Törmä, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Aalto-yliopisto, puh. 050 382 6770

Tekniikan Akatemia TAF on itsenäinen säätiö, joka jakaa kansainvälisen Millennium-teknologiapalkinnon joka toinen vuosi. TAF tarjoaa riippumattoman yhteistyöfoorumin tieteen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimijoille sekä kannustaa nuoria tekniikan ja luonnontieteiden pariin.

Avainsanat:

Tilaa