Muutoksia Tekniikan Akatemiassa

Report this content

Tekniikan Akatemia TAF:n hallitus on nimittänyt säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi TkT Ari Ahosen 1.9.2017 alkaen. TAF:n nykyinen toimitusjohtaja Juha Ylä-Jääski jää eläkkeelle 1.9.

TAF:n hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow kiittää Ylä-Jääskiä hyvästä työstä TAF:n johdossa ja erityisesti TAF:n toiminnan laajentamisesta. ”Juha Ylä-Jääskin toimitusjohtajakaudella TAF on laajentanut yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan monin ohjelmin. Erityisenä painopistealueena on ollut nuorten kannustaminen tekniikan pariin mm. Teknoloikka-harjoitteluohjelman sekä nuorille suunnatun Millennium-ohjelman avulla”, Makarow kertoo.

Ari Ahosella on pitkä kokemus strategisesta johtamisesta, innovaatiotoimialasta sekä rakennus- ja kiinteistöalasta. Hän on aiemmin toiminut johtajana mm. Tekesissä sekä toimitusjohtajana RYM Oy:ssä, Satopalvelut Oy:ssä ja Omat Vuokra-asunnot Oy OVA:ssa. Ahonen on Tampereen Teknillisen Yliopiston (TTY) rakentamisen tuotannon ja talouden dosentti ja toimii TTY:ssä osa-aikaisena  kiinteistökehittämisen teollisuusprofessorina.

Ahonen tuo TAF:iin erityisesti start-up-ketteryyttä sekä innovaatioalan ja elinkeinoelämän yhdistämisen kokemusta. ”Minun taustani on liiketoiminnan talouden vahvistamisessa ja muutoksessa. Olen ollut käynnistämässä useaa yritystä, joko osana isompaa konsernia tai itsenäisenä start-up-yrityksenä. Odotan innolla, että pääsen aloittamaan työni TAF:ssa, jossa on tehty valtavan hyvää työtä erityisesti Millennium-teknologiapalkintoon liittyen. Millennium-teknologiapalkinto on yksi Suomen tärkeimmistä kansainvälisistä brändeistä ja on mielestäni mahtava mahdollisuus saada olla jatkamassa hyvin tehtyä työtä”, Ahonen toteaa.

Yhteistyö tiedeakatemioiden kanssa tiivistyy

Toukokuun 12. päivä oli Suomen tiedeyhteisössä merkittävä päivä. Silloin Suomen neljä tiedeakatemiaa eli Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia TTA ja Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finland STV allekirjoittivat aiesopimuksen yhteistyön ja kansainvälisen vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Yhteistyön tavoitteena on kasvattaa tutkimustiedon yhteiskunnallista roolia ja näkyvyyttä sekä tarjota akatemioiden asiantuntemusta yhteiskunnan käyttöön.

Aiesopimus tuo teknilliset tieteet entistä tiiviimmäksi osaksi tiedeyhteisöä. Sopimuksen myötä TAF toimii jatkossa kaikkien neljän tiedeakatemian kumppanina. Tiedeakatemioiden yhteistyöelimen Tiedeakatemiain neuvottelukunnan TANK:n pääsihteerinä toimii TTA:n pääsihteeri dosentti Panu Nykänen.

TAF:n toimisto muuttaa Dipoliin

TAF:n ja sen jäsenakatemioiden STV:n ja TTA:n toimistot muuttavat 18.8.2017 Helsingin Pohjoisesplanadilta Aalto-yliopiston uuteen päärakennukseen, mittavan peruskorjauksen läpikäyneeseen Dipoliin. TAF:n toiminta strategisen kumppaninsa Aallon kampuksella mahdollistaa entistäkin sujuvamman yhteistyön yhteisissä hankkeissa.

 

Lisätietoja:

Tekniikan Akatemia TAF

Ari Ahonen, toimitusjohtaja 1.9.2017 alkaen, puh. 0400 618 300

Hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow, puh. 040 653 1133

 

Mediayhteydet:

Niina Suhonen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, puh. 040 8439 438, niina.suhonen@taf.fi
 

Tekniikan Akatemia TAF on itsenäinen säätiö, joka jakaa kansainvälisen Millennium-teknologiapalkinnon joka toinen vuosi. TAF tarjoaa riippumattoman yhteistyöfoorumin tieteen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimijoille sekä kannustaa nuoria tekniikan ja luonnontieteiden pariin.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit