Puutalon huoltomaalaus edessä? - Asiantuntija vastaa yleisimpiin kysymyksiin

Report this content
Oikean värisävyn valinta ja maalauksen esityöt askarruttavat eniten puutalon huoltomaalausta suunnittelevia, tekninen asiantuntija, maalarimestari Petri Sirviö Teknokselta kertoo. Miten sävy valitaan ja mitkä muut aiheet nousevat usein esille ulkomaalaussesongin alkaessa?

Millaisella säällä talonmaalaukseen kannattaa ryhtyä?

Tekninen asiantuntija, maalarimestari Petri Sirviö, Teknos:

“Paras maalaussää on pilvipouta, pidemmän kuivan jakson kynnyksellä. Yleisemmin alkukesä on maalaamiselle otollisempi kuin loppukesä, sillä heinä-elokuussa lisääntyvä ilmankosteus hidastaa maalin kuivumista.”

Mitä välineitä ja tarvikkeita maalaamiseen tulee varata?

“Pesuvälineiksi kannattaa varata juuriharja, vesiletku ja ämpäri. Jos maalipinnalla näkyy homepilkkuja, homepesuliuos on hyvä valinta. Pelkälle lialle riittää maalinpesuaine tai jopa pelkkä vesi. Maalinpoistoon tarvitaan kaavin. Siveltimiä on syytä olla muutamia erikokoisia 50-millisestä yhden laudan levyiseen, hieman paksumpaan maalausharjaan, jolla seinän saa maalattua lauta kerrallaan. Lisäksi kannattaa varmistaa, että käytössä on hyvät ja turvalliset telineet; tikkailla maalaaminen on vaarallista. Maalarille oikea asustus on suojalasit, lakki, hanskat ja pitkähihainen paita.”

Voiko puutalon pestä painepesurilla?

“Vain todella kevyellä paineella, jottei puu kärsi tai vettä pääse rakenteisiin. Maalinpoistoon painepesuria ei kannata käyttää, sillä kovalla paineella suihkutettava vesi hajottaa helposti puun pinnan, eikä syntyneitä vahinkoja voi korjata millään.”

Miten valitsen oikean sävyn?

Talonmaalaus.jpg

“Ensisijaisesti kannattaa pitäytyä vanhassa sävyssä. Jos haluaa vaihtaa väriä, kannattaa kysäistä oman kaupungin rakennusvalvonnasta, saako sitä ylipäänsä vaihtaa ja millaiseksi. Vanhankin maalin sävy löytyy useimmiten myymälän sävytyskoneesta. Haluttua sävyä kannattaa hankkia aluksi vaikkapa litran purkki koemaalausta varten. Maalin sävy on erilainen kaupan keinovalossa kuin varsinaisella pinnalla, luonnonvalossa.”

Miten tunnistan maalityypin, jolla talo on maalattu aiemmin?

“Öljymaalit ja vesiohenteiset akrylaattimaalit erottaa maalipinnasta. Öljymaaleissa maalikalvossa on pieniä halkeamia ja maalikalvoa on vaikea irrottaa. Akrylaattimaali lähtee liuskeina irti, ja kun maalikalvoa taivuttaa, se joustaa. Keitto- eli punamultamaalissa pinta on pölyinen ja siitä jää sormeen väriä. Jos maalityyppi ei selviä, on varminta maalata päälle vesiohenteisella akrylaattimaalilla.”

Millä voin maalata akrylaattimaalin päälle?

“Lähtökohtana on maalata huoltomaalaus aina samalla maalityypillä, kuin millä talo on aiemmin maalattu. Akrylaattimaalin päälle voidaan maalata vain akrylaattimaalilla.”

Millä voin maalata öljymaalin päälle?

“Huoltomaalaus voidaan tehdä öljymaalilla. Mikäli maalityyppiä halutaan vaihtaa, voidaan öljymaalin päälle maalata akryylimaalilla.”

Millä voin maalata aikaisemmin pellavaöljymaalilla maalatun talon?

“Pellavaöljymaaleille on tyypillistä kiillon ja sävyn muuttuminen ajan myötä. Jos maalipinta on liituuntunut, jauhomainen pinta on pestävä ennen maalausta. Huoltomaalauksen voi tehdä pellavaöljymaalilla, alkydiöljymaalilla tai akrylaattimaalilla."

Taloni on maalattu perinteisellä punamultakeittomaalilla. Millä maalaan sen päälle?

“Punamultamaalissa ei ole kiiltoa, joten maalipinta vanhenee arvokkaasti. Punamultamaalatun pinnan voi maalaa joko punamultamaalilla tai muulla keittomaalilla.”

Kuinka monta kertaa talo tulee maalata?

“Kaksi kertaa, jos halutaan peittävä pinta. Punamultakeittomaalin kanssa yksi kerta riittää, sillä maalipinnasta tulee helposti liian paksu.”

Pitääkö vanha maalipinta poistaa, jos se hilseilee ja on todella epätasainen?

“Kyllä. Uusi maali ei sido vanhaa maalikerrosta kiinni.”

Millä poistan vanhan maalin?

“Kaapimella, teräsharjalla tai hiomapaperilla, jos puun pinta on tummentunut. Maalinpoistoaineella käsittely vie aikaa ja on sotkuista. Infrapunalämmittimellä tai suihkupuhdistamisella tehtävään maalinpoistoon tarvitaan ammattilainen.”

Jos yksittäinen lauta on pilkullinen homeesta tai suorastaan laho, mitä teen?

“Jos puun pintaa painaa puukolla ja terä uppoaa siihen, on lauta laho ja se pitää vaihtaa. Jotta pystylaudoituksen lautojen alapäät pysyvät mahdollisimman hyvinä, kannattaa maalatessa töpöttää päät erityisen huolellisesti.”

Kuinka maalaamisessa kannattaa edetä?

“Ylhäältä alaspäin, oikealta vasemmalle, seinä kerrallaan. Kannattaa välttää maalaamista suorassa auringonvalossa, jolloin maali voi kuivua liian nopeasti ja sen pinnalle voi muodostua kuplia.”

Fakta: Puutalon huoltomaalaus vaihe vaiheelta

- Ota selvää, minkälaisella maalilla talo on aiemmin maalattu ja valitse sopiva maali tämän perusteella.

- Tee ennen maalausta koemaalaus varmistuaksesi värisävystä

- Puhdista seinät irtoavasta maalista ja liasta huolellisesti teräsharjalla ja kaapimella.

- Pese pinnat julkisivuille tarkoitetulla pesuaineella. Pesuliuos levitetään pinnalle aina alhaalta ylöspäin edeten.

- Jos seinästä löytyy homerihmastoa, pese alueet homeenpoistoaineella.

- Huuhtele pesuaineet huolellisesti.

- Vaihda huonokuntoiset puuosat uusiin.

- Pohjusta ja pohjamaalaa paljaat puupinnat. Anna kuivua 1-3 vuorokautta.

- Varaa riittävästi maalia astiaan ja maalaa seinät 1-2 kertaa.

- Vältä maalaamista suorassa auringonpaisteessa tai kostealla ilmalla.

Lisätiedot:

Petri Sirviö
Tekninen asiantuntija, maalarimestari
Kauppa- ja rakennusmaalit
Puh. +358-438256058
petri.sirvio@teknos.fiwww.teknos.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia