Anni Vepsäläinen eroaa TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajan tehtävästä - Esa Korvenmaa on nimitetty vt. toimitusjohtajaksi

Anni Vepsäläinen on omasta aloitteestaan päättänyt erota TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajan tehtävästä. TeliaSonera on ryhtynyt etsimään Vepsäläiselle seuraajaa.

Yhtiön suurasiakassegmentistä vastaava Esa Korvenmaa on nimitetty tästä päivästä alkaen TeliaSonera Finlandin virkaa tekeväksi toimitusjohtajaksi. Anni Vepsäläinen tuli yhtiön palvelukseen vuonna 1987 ja hänellä on pitkä ja menestyksekäs ura televiestinnän alueella. Koska Anni Vepsäläinen eroaa omasta aloitteestaan, hänelle ei makseta erorahaa.

Yrityksestä

Telia Company on uuden sukupolven televiestintäyritys. Yhtiön 21 000 ammattitaitoista työntekijää palvelee päivittäin miljoonia asiakkaita maailman tiheimpien verkkoyhteyksien alueilla. Yhteyksiemme ansiosta olemme digitaalisen ekosysteemin keskiössä ja tarjoamme ihmisille, yrityksille ja yhteisöille pääsyn kaikkeen tärkeään sisältöön ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä – omilla ehdoillaan. Pääkonttorimme sijaitsee innovaatio- ja teknologiahenkisessä Tukholmassa, ja aiomme muuttaa toimialaa ja tuoda maailman entistä lähemmäs asiakkaitamme. Lue lisää osoitteesta www.teliacompany.com

Tilaa

Liitteet & linkit