Sverker Hannervall Business Services - yritysmyyntiyksikön johtoon

Report this content

Sverker Hannervall rekrytoitiin vastikään Ciscosta johtamaan TeliaSoneran Ruotsin yritysmyyntiorganisaatiota 1. elokuuta 2008 alkaen. Tämän tehtävän lisäksi hänet on nyt nimitetty Ruotsin ja Suomen Business Services -yritysmyyntiyksikön johtajaksi.

48-vuotiaalla Sverker Hannervallilla on paljon laaja-alaista kokemusta tietotekniikan ja televiestinnän aloilta. Ennen TeliaSoneralle siirtymistään hän toimi Cisco Systemsin Ruotsin toimintojen toimitusjohtajana vuodesta 2004 alkaen. Hannervall on Teligent AB:n hallituksen jäsen ja hän on toiminut useissa johtotehtävissä Trio AB:ssa, Telelogicissa ja IBM:llä. Hän toimii myös yksityisen pääomasijoitusyhtiön InnovationsKapital AB:n neuvonantajana. Sverker Hannervallilla on korkeakoulututkinto Tukholman Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta.

”Sverker Hannervallilla on runsaasti kokemusta huipputulosta tekevien myyntiorganisaatioiden johtamisesta tiukassa kilpailutilanteessa, ja hänen taustastaan on suurta hyötyä TeliaSoneralle. Toivotan hänet tervetulleeksi johtoryhmäämme", sanoo toimitusjohtaja Lars Nyberg.

Sverker Hannervall seuraa tehtävässä Juho Lipsasta, joka on lähtenyt TeliaSonerasta, kuten on aiemmin tiedotettu.



TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin Arvopaperimarkkinalain ja/tai Ruotsin Rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 24.7.2008 klo 07.45 (CET).

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit