TeliaSonera hylkää France Telecomin alustavan tarjouksen

TeliaSonera vahvistaa, että yhtiön hallitus on vastaanottanut ei-sitovan, alustavan tarjouksen France Telecomilta koskien mahdollista TeliaSoneran (publ) ostoa.

TeliaSoneran hallitus on käyttänyt asiantuntijoita TeliaSoneran arvon määrittämisessä ja on yksimielisesti päättänyt olla tukematta alustavaa tarjousta, koska se on huomattavasti alle yhtiön todellisen arvon.

”TeliaSonera on vahva yritys jolla on erinomaiset kasvunäkymät. Hallitus ja yrityksen johto on keskittynyt kehittämään yritystä sen täyteen potentiaaliin, ohjaten sitä voimakkaaseen kasvuun ja maksimoimaan arvoa osakkeenomistajille. 56,225 Ruotsin kruunun alustava osakekohtainen hinta merkittävästi aliarvioi tämän potentiaalin”, sanoo Tom Von Weymarn, TeliaSoneran hallituksen puheenjohtaja.

TeliaSonera ei anna lisäkommentteja ennen kuin asiassa ilmenee uutta, lisätiedottamista vaativaa kehitystä.


TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin Arvopaperimarkkinalain ja/tai Ruotsin Rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 5.6.2008 klo 09.45 (CET).

Lisätietoja lehdistölle antaa:
TeliaSoneran lehdistöpalvelu, +46-8-713 58 30

Yrityksestä

Telia Company on uuden sukupolven televiestintäyritys. Yhtiön 21 000 ammattitaitoista työntekijää palvelee päivittäin miljoonia asiakkaita maailman tiheimpien verkkoyhteyksien alueilla. Yhteyksiemme ansiosta olemme digitaalisen ekosysteemin keskiössä ja tarjoamme ihmisille, yrityksille ja yhteisöille pääsyn kaikkeen tärkeään sisältöön ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä – omilla ehdoillaan. Pääkonttorimme sijaitsee innovaatio- ja teknologiahenkisessä Tukholmassa, ja aiomme muuttaa toimialaa ja tuoda maailman entistä lähemmäs asiakkaitamme. Lue lisää osoitteesta www.teliacompany.com

Tilaa

Liitteet & linkit