TeliaSonera siirtyy ympäristösyistä digitaaliseen vuosikertomukseen

TeliaSonera julkistaa vuosikertomuksensa sivustolla teliasonera.fi kaksi viikkoa ennen 31.3.2008 pidettävää yhtiökokousta. Tämä aloite on jälleen uusi tärkeä askel jatkuvassa työssä ympäristökuormituksen vähentämiseksi.

Digitaalisessa vuosikertomuksessa teksti, asettelu ja navigointi on suunniteltu helppolukuisuutta ja -käyttöisyyttä silmälläpitäen. Tarvittaessa lukija voi käyttää vuosikertomusta lähempään tietojen tarkasteluun, kuten tarkastella taloudellisen kehityksen kaavioita eri alueilta.

– Pohjoismaiden johtavana teleyhtiönä TeliaSoneran, jolla on runsaasti osakkeenomistajia, on luonnollista siirtyä digitaaliseen vuosikertomukseen. Tämän ansiosta säästämme vuositasolla noin 20 tonnia paperia, mikä vastaa noin 120 puuta tai puoltatoista puurekallista, kertoo Camilla Backström, TeliaSoneran Corporate Responsibility -vastaava.

TeliaSonera työskentelee aktiivisesti ympäristön puolesta ja on esimerkiksi vähentänyt runsaasti työmatkoja käyttämällä puhelin- ja Web-kokouksia. TeliaSonera käyttää Ruotsissa pelkästään ympäristösähköä ja on vähentänyt vuodesta 2001 hiilidioksidipäästöjä 70 prosentilla.


Lisätietoja lehdistölle antaa:
TeliaSoneran lehdistöpalvelu, +46-8-713 58 30

Yrityksestä

Telia Company on uuden sukupolven televiestintäyritys. Yhtiön 21 000 ammattitaitoista työntekijää palvelee päivittäin miljoonia asiakkaita maailman tiheimpien verkkoyhteyksien alueilla. Yhteyksiemme ansiosta olemme digitaalisen ekosysteemin keskiössä ja tarjoamme ihmisille, yrityksille ja yhteisöille pääsyn kaikkeen tärkeään sisältöön ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä – omilla ehdoillaan. Pääkonttorimme sijaitsee innovaatio- ja teknologiahenkisessä Tukholmassa, ja aiomme muuttaa toimialaa ja tuoda maailman entistä lähemmäs asiakkaitamme. Lue lisää osoitteesta www.teliacompany.com

Tilaa

Liitteet & linkit