Xfera valitsi Ericssonin 3G-verkkonsa laitetoimittajaksi

Xfera on Espanjan neljäs matkaviestinoperaattori ja TeliaSoneran tytäryhtiö. Yhtiö on solminut Ericssonin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Ericsson toimittaa radio , verkko ja palvelulaitteet sekä ko. laitteiden asennuspalvelut, sen varmistamiseksi, että 3G-toiminnot käynnistyvät ennen vuoden loppua, kuten Espanjan teollisuusministeriö edellyttää. Sopimuksen johdosta Xferan verkon peittoalue kattaa ennen vuoden loppua 26 prosenttia maan väestöstä, mikä on hieman enemmän kuin teollisuusministeriö on edellyttänyt.

“Tämä Ericssonin kanssa solmittu sopimus on ensimmäinen saavuttamamme virstanpylväs sen jälkeen, kun projekti käynnistettiin uudelleen kesäkuussa. Sopimukseen päästiin ennen suunniteltua takarajaa ja strategisessa suunnitelmassamme arvioitujen kustannusten puitteissa”, toteaa Johan Andsjö, Xferan toimitusjohtaja. Kyseessä on uusi, Xferan ja Ericssonin aiemman sopimuksen lisäksi tehty sopimus. Yhdessä sopimukset kattavat 2 000 tukiasemapaikkaan tarvittavat tekniset laitteistot, jolloin Xferan oman korkealaatuisen verkon piiriin saadaan 40 prosenttia väestöstä. Lisäksi sopimukseen sisältyy optio vielä 1 500 tukiasemapaikan laitteistojen toimittamisesta 3 vuoden aikana. Johan Andsjö toteaa: “Olemme jo aiemmin tilanneet Ericssonilta 450 verkon solmukohtaa, ja teemme kovasti työtä sen eteen, että Espanjaan saataisiin uusi ja kilpailukykyinen matkaviestinpalveluvalikoima vuoden loppuun mennessä”. Kesäkuussa tapahtuneen suunnitelmien julkistamisen jälkeen TeliaSoneran projektiryhmä on aloittanut työnsä. Projektiryhmä koostuu liiketoiminnan käynnistämisen, tuotteiden ja palvelujen, matkaviestinverkkojen, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijoista. Markkinointi- ja palvelusuunnitelmat on viimeistelty vuoden 2006 lopulla tapahtuvaa kaupallista lanseerausta varten. Lanseeraus perustuu UMTS-verkkoon, mukaan lukien Espanjan seitsemän suurinta kaupunkia, yhdistettynä kansalliseen GSM- verkkovierailuun. Xfera Xfera on neljäs matkaviestintäyritys, jolle myönnettiin Espanjassa toimilupa langattomien 3G-palvelujen tarjoamiseen. Toimilupa mahdollistaa laadultaan ensiluokkaisen puheen ja datan välittämisen sekä muiden kehittyneiden palvelujen, kuten videopuhelujen, tarjoamisen. Yhtiön omistaa Pohjoismaiden ja Baltian johtava televiestintäyritys TeliaSonera, jonka omistusosuus on 76,6 %. Rakennus- ja palvelukonserni ACS omistaa 17 % osuuden. FCC omistaa 3,4 % ja Telvent 3 % yhtiöstä. Xfera aloittaa toimintansa vuoden 2006 lopussa. Toiminta perustuu kansalliseen GSM-verkkovierailuun sekä UMTS-verkon lanseeraukseen Espanjassa 3G-toimiluvan ehtojen mukaisesti.

Yrityksestä

Telia Company on uuden sukupolven televiestintäyritys. Yhtiön 21 000 ammattitaitoista työntekijää palvelee päivittäin miljoonia asiakkaita maailman tiheimpien verkkoyhteyksien alueilla. Yhteyksiemme ansiosta olemme digitaalisen ekosysteemin keskiössä ja tarjoamme ihmisille, yrityksille ja yhteisöille pääsyn kaikkeen tärkeään sisältöön ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä – omilla ehdoillaan. Pääkonttorimme sijaitsee innovaatio- ja teknologiahenkisessä Tukholmassa, ja aiomme muuttaa toimialaa ja tuoda maailman entistä lähemmäs asiakkaitamme. Lue lisää osoitteesta www.teliacompany.com

Tilaa

Liitteet & linkit