Helpson ja Itella yhdistävät palvelunsa - yhä useampi suomalainen haluaa kodinkoneensa valmiiksi asennettuina

Report this content

Helpson ja Itella Logistiikka aloittavat kattavan yhteistyön kodinkoneiden kuljetuksessa ja asennuksessa. Kumppanuus on vastaus suomalaisten yhä kasvavalle tarpeelle saada kodinkoneliikkeistä tai verkkokaupoista hankkimansa laitteet kotiin kuljetettuina ja valmiiksi asennettuina. Kuljetus- ja asennuspalveluiden liitto palvelee myös kauppiaita.

Valtakunnallisten toimijoiden yhteistyö takaa suomalaisille mahdollisuuden saada hankkimansa kodinkoneet ja -elektroniikan käyttövalmiuteen vaivattomasti ja luotettavasti. Itella Logistiikka kuljettaa laitteet kotiin, ja Helpson asentaa laitteet toimintakuntoon asiakkaan niin halutessa. ”Olemme jo läsnä Suomen jokaisella paikkakunnalla, mutta yhteistyö Itellan kanssa vahvistaa johtavaa asemaamme valtakunnallisena asennuspalveluiden tarjoajana. Nyt voimme palvella asiakkaita viihde-elektroniikan ja tietotekniikan asennusten lisäksi myös muiden kodinkoneiden asennuksissa entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin”, kertoo Helpsonin markkinointijohtaja Antti Rajala. Helpsonin ja Itellan kumppanuus tuo tarvittavan avun yhä useammalle kuluttajalle. Suomalaiset kaipaavat selkeästi aiempaa enemmän tukea kodin teknisessä arjessa, laitteiden kuljetuksesta ja asennuksesta lähtien. ”Helpsonin kanssa voimme tarjota sekä kauppiaille että kuluttajille kattavan palvelun yhdestä paikasta, ja palvelumme kokonaisuus laajenee myös pienempien koneiden ja tietokoneiden asennukseen. Asiakas voi luottaa yhteiseen asiantuntemukseemme: laitteet sekä kuljetetaan että asennetaan parhaalla mahdollisella ammattitaidolla. Kokonaisvaltaisen palvelun kysyntä on kasvanut moninkertaiseksi muutamassa vuodessa”, luonnehtii yhteistyötä Business Manager Tommi Sunikka Itella Logistiikasta. Yhteiset kuljetus- ja asennuspalvelut ovat saatavissa 9.11. alkaen pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Tampereella, Vaasassa, Oulussa, Seinäjoella, Joensuussa, Rovaniemellä, Turussa ja Raumalla. Lisätietoja: Markkinointijohtaja Antti Rajala, TeliaSonera, Helpson, 040-539 6900, etunimi.sukuniemi@teliasonera.com Business Manager Tommi Sunikka, Itella Logistiikka, 0400-948 953, etunimi.sukunimi@itella.com Product Manager Ranja Pasivirta, Itella Logistiikka, 040-8484 034, etunimi.sukunimi@itella.com www.helpson.fi www.itella.fi/logistiikka Helpson on valtakunnallinen tekninen tukipalvelu tietokoneisiin ja kodin elektroniikkaan liittyvissä pulmissa. Tukipalveluja tarjotaan sekä puhelimitse että koti- ja yrityskäynneillä jokaisessa Suomen kunnassa. Helpson on osa TeliaSonera -konsernia. Helpson Puhelintuki palvelee numerossa 0200 600 600 arkisin 8-21 ja la 9-17 (1,99 €/min + mpm/pvm). Itella-konserniin kuuluva Itella Logistiikka tukee ja kehittää asiakasyritystensä liiketoimintaa tarjoamalla palveluita rahtiin ja huolintaan, kuljetuksiin ja jakeluihin, varastointiin sekä sopimuslogistiikan kokonaisratkaisuihin. Itella Logistiikan liikevaihto vuonna 2008 oli 813 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee noin 10 000 henkilöä kahdeksassa maassa (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Latvia, Liettua, Viro ja Venäjä).

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit