Sonera Etu palkitsee pitkästä asiakkuudesta

Sonera esittelee ensimmäisenä operaattorina Suomessa kanta-asiakasohjelman, joka palkitsee pitkäaikaisia ja Soneraan asiakkuuksiaan keskittäviä asiakkaita. Täysin uusien palkitsemistapojen lisäksi ohjelma kokoaa kaikki aiemmat asiakkuustoimenpiteet yhden nimen, Sonera Etu -ohjelman, alle. Nyt käyttöön otettava kanta-asiakasohjelma korostaa asiakkaan merkitystä Soneran toimintatavassa entistä enemmän.

Sonera Etu on yhtiön matkapuhelinasiakkaille suunnattu kanta-asiakasohjelma. Etu-ohjelmassa asiakasta palkitaan pitkäikäisestä ja yhtäjaksoisesta asiakassuhteesta sekä palvelujen keskittämisestä, sillä laskutukseen lasketaan mukaan matkaviestintälaskutuksen lisäksi myös asiakkaan Sonera Laajakaista ADSL tai Huoneisto Plus -liittymien ja niiden lisäpalveluiden kuukausimaksut. Uusi Sonera Etu korvaa aikaisemmin käytössä olleen Sonera Etusopimuksen. ”Vastaamme asiakkaiden toiveisiin ja panostamme asiakaslähtöiseen ajattelutapaamme entistä voimakkaammin sekä talon sisällä että ulospäin. Yksi tämän ajattelutavan konkreettinen tulos on Sonera Etu -ohjelma. Sen avulla haluamme osoittaa, että olemme sitoutuneet palvelujemme kehittämiseen ja haluamme tarjota toimivien palvelujen lisäksi asiakkaillemme lisäarvoa heidän asiakkuudestaan”, sanoo TeliaSonera Finlandin markkinointijohtaja Thomas Pimenoff. Sonera Etu -ohjelma sisältää neljä eri tasoa, jotka ovat Perus-, Pronssi-, Hopea- ja Kulta-taso. Asiakkaan taso määritellään kaksi kertaa vuodessa, syys- ja maaliskuussa. Kaikki Etusopimus-asiakkaat on siirretty automaattisesti ohjelmaan ja määritelty eri tasoille. Asiakkaan tasoon vaikuttaa hänen matkapuhelinasiakkuutensa kesto sekä matkapuhelin- ja laajakaistalaskutus. ”Nykyiset asiakkaat ovat meille erityisen tärkeitä ja uuden Etu-ohjelman avulla pystymme entistä paremmin tarjoamaan heille uudenlaista helppoutta ja huolettomuutta sekä markkinoiden parhaat edut”, Thomas Pimenoff jatkaa. Sonera Etu palkitsee monipuolisilla pysyvillä ja vaihtuvilla eduilla, joista osa on tasokohtaisia ja osa kaikkien Etu-ohjelmaan rekisteröityneiden saatavilla. Luonnollisesti asiakkaan saamat edut paranevat mitä ylemmälle tasolle asiakas etuohjelmassa kipuaa. Edut ovat aina asiakaskohtaisia. Lisäksi asiakas voi hyödyntää käytössään olevat Soneran kumppaniohjelmat, Plussan, Ykkösbonuksen sekä Dinersin eli saada sekä Etu-ohjelman prosenttialennuksen että valitsemansa kumppaniohjelman edut. Kaikki Sonera Etusopimuksen solmineet asiakkaat kuuluvat automaattisesti Sonera Etu -ohjelman piiriin ja heitä tiedotetaan muutoksesta henkilökohtaisesti. Soneran matkapuhelinasiakas voi maksutta liittyä Sonera Etu-ohjelmaan lähettämällä tekstiviestin TILAA ETU (0 €) numeroon 15400, internetosoitteessa www.sonera.fi/etu, soittamalla asiakaspalvelunumeroon 0800 17000 tai Sonera Kauppiaan luona. Lisätietoja: Markkinointijohtaja Thomas Pimenoff, TeliaSonera Finland Oyj Puh. 040 554 1117 Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Yrityksestä

TeliaSonera tarjoaa televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. Tarjoamme palveluja, joiden avulla ihmiset ja yritykset voivat viestiä helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Päätavoitteemme on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja luoda omistaja-arvoa kilpailukykyisten palvelujen sekä kestävän ja paranevan tuloskehityksen ja kassavirran avulla. Kehitämme toiminnallista osaamistamme keskittymällä maailmanluokan palveluyhtiön rakentamiseen, verkkojen laadun varmistamiseen ja alan parhaan kustannusrakenteen saavuttamiseen. Näin luomme arvoa. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä.

Tilaa

Liitteet & linkit