Sonera turvaa telepalveluiden jatkuvuuden harvaan asutuilla alueilla

Sonera turvaa harvaan asuttujen alueiden puhe- ja laajakaistapalvelut siirtymällä ajanmukaiseen ja kustannustehokkaaseen langattomaan tekniikkaan. Yhtiö sitoutuu alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriön teknologiamuutokselle asettamiin ehtoihin ja lupaa, että kaikki lankaverkon palvelut toimivat normaalisti siihen asti, kunnes asiakkaille on varmistettu vähintään yhtä hyvät langattomat telepalvelut kuin tällä hetkellä kiinteässä verkossa.

Ministeriö asetti raportissaan ”Kansanpuhelin – lankapuhelimesta kännykkään” 12 ehtoa siirryttäessä langattomiin telepalveluihin. Sonera on tänään antanut vastauksensa ministeriölle sitoutuen säilyttämään asiakkaidensa käytössä olevat puhe- ja laajakaistapalvelut, kunnes korvaava langaton ratkaisu on saatavilla. Nykyisen sääntelyn mukaan nämä palvelut voidaan tarjota teknologiariippumattomasti. Teknologia pyritään aina valitsemaan niin, että asiakkaan palvelut voidaan toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Lankaverkon ylläpitäminen harvaan asutuilla alueilla ei ole enää tarkoituksenmukaista, koska jo puolet Soneran lankaverkosta on tyhjää asiakasmäärän vähetessä 10 - 15 prosentin vuosivauhdilla.
”Sonera on päättänyt investoida ajanmukaiseen langattomaan tekniikkaan sen sijaan, että se uusisi miljoonilla euroilla satoja tuhansia käyttöikänsä päässä olevia puhelinpylväitä. Näin turvaamme asiakkaillemme harvaan asuttujen alueiden telepalveluiden jatkuvuuden ja uskomme, että muutos osoittautuu heille hyödylliseksi. Matkapuheluiden hintataso on lankapuheluita edullisempi, liikkuvuus lisää käyttömukavuutta ja myös jatkuvasti suosiotaan kasvattavien langattomien laajakaistapalveluiden nopeus ja saatavuus kasvavat vauhdilla”, sanoo TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.

Palvelutaso säilyy entisellään

Langattomiin puhepalveluihin siirryttäessä Sonera parantaa matkapuhelinverkkonsa peittoaluetta niin, että jokainen asiakas saa kotiinsa vähintään lankapuhelimen veroisen sisätilakuuluvuuden. Myös erityispalveluiden, kuten turvapuhelinpalveluiden toiminta matkapuhelinverkossa varmistetaan ennen lankaverkon palveluista luopumista. Lankapuhelinta vastaavaa käytettävyyttä toivoville suositellaan pöytämallista gsm-puhelinta.
Sonera sitoutuu tarjoamaan laajakaista-asiakkailleen vähintään yhden megabitin yhteysnopeutta joko Digitan @450-verkossa tai Soneran 3G-verkossa. Asiakkaille, joilla on ollut yli yhden megabitin nopeus vakituisessa asunnossa tai yrityksen toimipaikassa, tarjotaan myös jatkossa yhtä nopea yhteys teknologiariippumattomasti kustannusvastaavalla hinnalla. Sonera noudattaa kuntien kanssa tehtyjä ns. kyläkaistasopimuksia sopimuskauden loppuun saakka ja tarjoten siirtymäaikana päättyvien sopimusten jatkamista vuoden 2009 loppuun asti, ellei kunnan kanssa toisin sovita.

Sonera hyvittää laite- ja asennuskustannuksia

Lankapuhelinasiakkaille hyvitetään palveluiden päättyessä laitteiden kustannuksia hyvittämällä ilmaisella puheajalla asiakkaan uuden puhelinlaitteen hankintakustannuksia. Sonera osallistuu mahdollisen ulkoantennin ja sen asennuksen sekä muiden tarvittavien lisälaitteiden kustannuksiin. Samoin Sonera maksaa osan laajakaista-asiakkaiden mahdollisista lisäantennikustannuksista asennuksineen. Tämän lisäksi Sonera tukee asiakkaiden siirtymistä langattomiin palveluihin tekemällä edullisia vaihtotarjouksia vuosien 2008 ja 2009 aikana.

Kuva GSM-pöytäpuhelimesta:
http://www.teliasonera.fi/press/kuvaarkisto -> muut


Lisätietoja:

Johtaja Juha-Pekka Weckström, TeliaSonera, Broadband Services Finland
Puhelin: 0400 564 754
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Yrityksestä

TeliaSonera tarjoaa televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. Tarjoamme palveluja, joiden avulla ihmiset ja yritykset voivat viestiä helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Päätavoitteemme on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja luoda omistaja-arvoa kilpailukykyisten palvelujen sekä kestävän ja paranevan tuloskehityksen ja kassavirran avulla. Kehitämme toiminnallista osaamistamme keskittymällä maailmanluokan palveluyhtiön rakentamiseen, verkkojen laadun varmistamiseen ja alan parhaan kustannusrakenteen saavuttamiseen. Näin luomme arvoa. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä.

Tilaa