TeliaSonera Finlandilta R-kioskeille laajakaistainen tietoliikenneverkko

TeliaSonera Finland ja Rautakirjan Kioskikauppa ovat solmineet 3-vuotisen sopimuksen, jonka mukaan TeliaSonera Finland toteuttaa Kioskikaupalle uuden laajakaistaisen tietoliikenneverkon. Valtakunnallinen verkko yhdistää kaikki Suomen yli 700 R-kioskia ja mahdollistaa siirtymisen uuteen yhtenäiseen myymäläjärjestelmään. Ratkaisun avulla R-kioski pystyy laajentamaan tuotevalikoimaansa esimerkiksi reaaliaikaisilla uusilla palveluilla.

Rautakirjan Kioskikaupalle toteutettava tietoliikenneverkko on olennainen osa uutta myymäläjärjestelmää. Verkkoratkaisu yhdistää R-kioskit ja niiden kassajärjestelmät samaan tietoliikennekokonaisuuteen, jossa tieto kulkee suojatusti ja luotettavasti toimipaikkojen välillä. Yhtenäiseen tietoliikenneverkkoon voidaan turvallisesti ja hallitusti liittää myös yhteistyökumppanien myyntijärjestelmät. ”R-kioskin kilpailuetuja ovat läheisyys ja asioinnin helppous. Uuden tietoliikenneverkon avulla pystymme toteuttamaan uuden myymäläjärjestelmän, joka tehostaa toimintaamme ja auttaa meitä siten palvelemaan kuluttajia paremmin. Ratkaisun avulla voimme myös kasvattaa uutta liiketoimintaa esimerkiksi online-tyyppisillä uudenlaisilla palveluilla. Soneran pitkäaikainen kokemus tämän tyyppisistä ratkaisuista näkyi jo pilottikäytössä”, toteaa tietohallintojohtaja Pentti Talikka Rautakirjasta. Uusi tietoliikenneverkko perustuu Soneran valtakunnalliseen ja kansainväliseen Datanet-lähiverkkojen yhdistämispalveluun. Nyt solmittu sopimus on jatkoa osapuolten pitkäaikaiselle yhteistyölle. ”Rautakirjan Kioskikaupalle toteuttamamme tietoliikenteen kokonaisratkaisu luo edellytykset prosessien tehokkaalle verkottumiselle ja tuo näin merkittävää kustannustehokkuutta ja reaaliaikaisuutta asiakkaan liiketoimintaan. Ratkaisuun sisältyvä jatkuva, keskitetty verkonvalvonta turvaa liiketoimintakriittisen tiedon välittymisen ympäri vuorokauden. Viimeisimpään teknologiaan perustuvaa ratkaisua on helppo täydentää tarpeiden kasvaessa ja muuttuessa”, kertoo johtaja Ilkka Äyräväinen TeliaSonera Finlandin suuryritysasiakasliiketoiminnasta. Lisätietoja: Raimo Suokari, Key Account Manager, Suuryritysasiakkaat, TeliaSonera Finland Oyj Puh. 0400 708157 Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com Pentti Talikka, Tietohallintojohtaja, Rautakirja Oy Puh. 040 551 4047 Sähköposti: etunimi.sukunimi@r-kioski.fi R-kioski R-kioski on valtakunnallinen, keskitetysti ohjattu, kannattava monimyymäläketju, joka tarjoaa kuluttajille viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä päivittäisiä perustuotteita ja -palveluita aamusta iltaan. Suomessa R-kioskeja on runsaat 700. Yhtiöllä on kioskitoimintaa myös Virossa, Latviassa, Liettuassa sekä Tšekin tasavallassa. R-kioskit ovat osa Rautakirjaa, joka kuuluu SanomaWSOY-konserniin.

Yrityksestä

TeliaSonera tarjoaa televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. Tarjoamme palveluja, joiden avulla ihmiset ja yritykset voivat viestiä helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Päätavoitteemme on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja luoda omistaja-arvoa kilpailukykyisten palvelujen sekä kestävän ja paranevan tuloskehityksen ja kassavirran avulla. Kehitämme toiminnallista osaamistamme keskittymällä maailmanluokan palveluyhtiön rakentamiseen, verkkojen laadun varmistamiseen ja alan parhaan kustannusrakenteen saavuttamiseen. Näin luomme arvoa. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä.

Tilaa

Liitteet & linkit