Marjo Mustonen TVO:n ydinturvallisuus-osaston johtajaksi

Teollisuuden Voima Oyj:n hallitus on nimittänyt DI, eMBA Marjo Mustosen TVO:n Ydinturvallisuus-osaston johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Marjo Mustosen nimitys astui voimaan vuoden 2014 alusta.

Marjo Mustonen siirtyi Ydinturvallisuus-osaston johtoon Käyttöturvallisuus-toimiston päällikön ja Olkiluoto 3:n ydinturvallisuuspäällikön tehtävistä. Hän toimii jatkossa myös yhtiön Turvallisuusryhmän puheenjohtajana ja jatkaa Olkiluoto 3:n rakentamisesta vastaavana johtajana.

- Ydinturvallisuus on meille kaiken toiminnan lähtökohta ja Marjolle on kertynyt erittäin kattava ja monipuolinen kokemus ydinturvallisuudesta aiemmissa vaativissa tehtävissään niin käyvien laitosyksiköiden kuin rakenteilla olevan OL3:nkin puolella. Toivotan Marjolle menestystä uuteen tehtävään, TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo.

Marjo Mustonen aloitti TVO:lla vuonna 1993 reaktoriturvallisuusjaoksen turvallisuusinsinöörinä. Vuonna 2003 hän siirtyi OL3-projektin ydinturvallisuuskoordinaattoriksi ja siitä Käyttövalmius- ja turvallisuusjaoksen päälliköksi. Käyttöturvallisuustoimiston päällikkönä Mustonen aloitti vuonna 2008. Samana vuonna hänelle siirtyi myös OL3 -ydinturvallisuuspäällikön tehtävät.

Teollisuuden Voima Oyj on vuonna 1969 perustettu suomalainen ydinvoimayhtiö, joka tuottaa turvallisesti ja luotettavasti kohtuuhintaista sähköenergiaa suomalaisille. TVO:n Olkiluodossa tuottaman ydinsähkön osuus oli noin kuudesosa vuoden 2012 sähkön käytöstä Suomessa. Puhdas energiantuotanto palvelee suomalaisen yhteiskunnan lisäksi myös globaalia ympäristörasituksen vähentämistä.

Yrityksestä

Teollisuuden Voima Oyj on tuottanut sähköä omistajilleen, suomalaisille teollisuus- ja energiayhtiöille, turvallisesti ja luotettavasti jo 40 vuotta. TVO:n Olkiluodossa tuottaman ydinsähkön osuus on noin kuudesosa, Olkiluoto 3 EPR:n valmistuttua liki kolmasosa, Suomen sähkön kulutuksesta. Ilmastoystävällinen ydinsähkö palvelee yhteiskuntaa ja vähentää energiantuotannon ympäristökuormitusta. Olkiluotoon on rakenteilla myös maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos.

Tilaa