Olkiluoto 2 on tuottanut 200 terawattituntia sähköä

Report this content

TVO:n ydinvoimalaitoksen kakkosyksikkö saavutti tänään 1.11.2013 aamulla 200 terawattitunnin rajan kaupallisessa tuotannossaan. 

Olkiluoto 2:n kaupallinen käyttö alkoi vuonna 1982. Sen käyttökerroin on alkuvuosien jälkeen ollut jatkuvasti korkeaa kansainvälistä tasoa. Vuosihuolloissa tehtyjen modernisointien jälkeen sekä Olkiluoto 1:n että Olkiluoto 2:n nettoteho on nyt 880 megawattia.

Olkiluoto 2:n tuotantotulos vuonna 2012 oli 7,48 terawattituntia. Tulos oli Olkiluodon laitosyksiköiden käyttöhistorian paras. Kakkosyksikkö teki myös käyttökertoimella mitattuna oman ennätyksensä, 96,9 %. - Ennätystuotantoon päästiin lyhyen vuosihuollon, laitosyksikön häiriöttömän toiminnan ja vuosihuollossa tehtyjen laitosparannusten ansiosta. Tämänkin vuoden tulos tulee olemaan hyvä, vaikka generaattoriseisokki syyskuussa aiheuttikin pienen kauneusvirheen tuotantodiagrammiin, toteaa tuotantojohtaja Mikko Kosonen.

TVO:n tuottamaa sähköä käytetään lähes koko Suomen alueella noin 140 kunnassa - kodeissa, teollisuudessa, maataloudessa ja palveluissa. Olkiluoto 2:n tuottamalla 200 terawattitunnilla katettaisiin koko Suomen nykyinen sähkön kulutus reilusti yli kahden vuoden ajan.

Lisätietoja:

Tuotantojohtaja Mikko Kosonen, puh. 02 8381 2100.

Teollisuuden Voima Oyj on vuonna 1969 perustettu suomalainen ydinvoimayhtiö, joka tuottaa turvallisesti ja luotettavasti kohtuuhintaista sähköenergiaa suomalaisille. TVO:n Olkiluodossa tuottaman ydinsähkön osuus oli noin kuudesosa vuoden 2012 sähkön käytöstä Suomessa. Puhdas energiantuotanto palvelee suomalaisen yhteiskunnan lisäksi myös globaalia ympäristörasituksen vähentämistä.

Tilaa